Angelika Bravuksen uusi alku – koskettava tarina selviytymisestä ja itsensä löytämisestä

Joskus elämä ei romahda yhdellä näyttävällä pamauksella, vaan hiljalleen, kuin joku vetäisi maton alta kohteliaisuuden sävyttämänä. Ja joskus se romahtaa niin täysin, että hengittäminenkin muuttuu ylelliseksi etuoikeudeksi. Angelika Bravus tietää molemmista kokemuksen kautta.

Moni muistaa hänet entisellä nimellään, Angelika Leikolana – koomikko Ismo Leikolan parina, sekä lavalla että elämässä. He rakensivat yhdessä uraa ja parisuhdetta, kirjoittivat jopa yhdessä kirjan nimeltään Unelmaero. Jo pelkkä nimi tuntuu jälkikäteen irvokkaalta kuin Oscar Wilden oivallus: kukaan ei eroa unelmallisesti.

Mutta nyt Angelika on palannut. Eikä punaiselle matolle, vaan niille alustoille, joilla totuus ei tarvitse glitteriä – Instagramiin, jossa hänen tuore avautumisensa pysäyttää. Ei siksi, että se olisi järisyttävä paljastus, vaan koska se tuntuu. Se tuntuu luissa ja ytimissä.

Hän kertoo ajasta, jolloin kaikki särkyi:

• Parisuhde
• Ura
• Identiteetti
• Usko itseen

Silloin, kun oma minä alkoi kasaantua uudelleen kuin sirpaleista. Hän kuvaa hetkiä, joissa ei kyennyt enää nousemaan sängystä, viemään roskia ulos, tai edes enää uskomaan omaan ääneensä – koska sekin oli ollut niin kauan lainassa toiselle ihmiselle.

”Matkin häntä. Kirjoitin niin kuin hän kirjoitti. Vastasin hänen viesteihinsä,” Angelika kertoo. Paljon rehellisemmin kuin julkkikset yleensä uskaltavat. Siinä ei ollut vain parisuhde. Siinä oli itsen katoaminen.

Ja kun he julkaisivat toisen osan yhteistä kirjaansa, Unelmaero 2.0, Angelika luki sen äänikirjaksi itse. Kyynel silmäkulmassa, ääni välillä murtuen.

Yleisö ei vastannut sympatialla, vaan kylmällä kyseenalaistamisella. Somemaailma kun ei tunnu ymmärtävän, että julkisuudenkin ihmiset ovat edelleen ihmisiä. Suru ei saa algoritmeista armoa.

Mutta kyllä hän nousi. Ei korkealle, ei heti – mutta tarpeeksi. Yllättäen se ei ollut terapiaistunto tai itsensä etsiskely retriitillä, joka auttoi eniten, vaan nyrkkeilysali. Hikinen, armoton, mustelmainen paikka, jossa sai vihdoin olla vihainen, surullinen, elossa.

”Nyrkkeily auttoi enemmän kuin mikään terapia,” Angelika sanoo. Lyönnissä oli mukana kaikki — ero, pettymys, itsensä uudelleen löytäminen.

Uusi alku, ei vain paluu

Tässä tarinassa ei ole klassisia sankareita, ei unelmaelämän postikortteja, eikä vaaleanpunaisia loppuja. Mutta on yksi nainen, joka uskalsi hajota ja siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – kerätä sirpaleensa takaisin.

Angelika Bravus – nainen, jonka nimeä ei enää liitetä entiseen mieheensä, mutta jonka tarinaa on mahdoton unohtaa.

Ja ehkä siksi tämä ei ole enää vain julkkiseron jälkipuintia. Se on tarina siitä, miten nainen irrottautuu toisen ihmisen varjosta ja rakentaa itselleen uuden valonlähteen. Tämä ei ole comeback. Tämä on alku.

Ja me kuuntelemme – ehkä punaviinilasi kädessä, hiljaa. Koska joskus kaikkein kauneimmat tarinat ovat niitä, joissa joku uskaltaa vielä kerran hengittää. Ja puhua. Ilman filttereitä.

Kirjoittanut: Lila Vaarlahti
Tarinankertoja, jonka kynä on terävä mutta sydän lempeä
Sillä selviytymistarinoita ei kirjoiteta anonyyminä – vaan rohkeasti, nimi otsikossa.