Anssi Kelan ylinopeuskuva hurmasi somen – näin arkisesta erehdyksestä syntyi kulttuuriteko
On asioita, joita et odota näkeväsi kaahaamiseen liittyvässä ylinopeuskuvassa: taidetta, itseironiaa ja ripaus road trip -romantiikkaa. Mutta sitten tuli Anssi Kela ja otti 39:n kilometrin tuntivauhdilla suoraan sydämeen osuvan ylinopeusselfien. Ja Suomi nauroi – ei irvaavasti, vaan kuin ystävälle, jonka moka on kuin meidän kaikkien moka, mutta hauskempi.
Koko homma alkoi melko arkisesti. Kela kaarsi pikkukadulle, jossa rajoitus oli 30. Hän painoi hieman liikaa kaasua, eikä tiennyt vielä siinä hetkessä, että seuraavan sekunnin aikana hänen kasvonsa ikuistettaisiin tarkkuudella, josta jopa passikamera olisi kateellinen. Tulos: virallisen näköinen mutta tunnelmaltaan taiteellinen kuva – suu auki, elämän uuvuttama olemus ja totinen ilme, joka olisi istunut täydellisesti pohjoismaisen rikossarjan kohtaukseen tai indie-levyn kanteen.
Ja mitä Kela teki, kun sai tämän kuvan käsiinsä? Hän muutti sen show’ksi.
”Yksityisautoilija painamassa sukka syylarissa 39 km/h kolmenkympin alueella. Ankara keskittyminen… Ihmisen ja koneen epäpyhä liitto”, hän kirjoitti, julkaistessaan kuvan sosiaalisessa mediassa.
Kuka muu kuin mies, joka lauloi ”Mikan faijan Bemarista”, olisi pystynyt tekemään itsestään ylinopeustaiteilijan? Tällä kertaa hän ei vain rikkonut nopeusrajoitusta – hän rikkoi fiktion ja todellisuuden rajan kuin mestaritarinankertoja.
Hauskuus ei kuitenkaan jäänyt Kelan tempaamiseen. Mukaan lähti myös muusikko ja stylisti Pipsa Hurmerinta, joka jakoi oman kamerakuvansa – ikään kuin liittyen ylinopeus-kerhoon, jonka jäsenvaatimuksena on huono tuuri ja vielä huonompi kamera-ajoitus. Pian koko some alkoi muistuttaa yhteisöä, jossa suomalainen huumori sai kukoistaa: mokat eivät olleet piiloteltavia, vaan niistä tuli juhlan aihe.
Kelan seuraajat kommentoivat kuvaa oivaltavasti ja hauskasti. Tässä muutamia mieleenpainuvia reaktioita:
- “Tässä on seuraavan levyn kansikuva valmiina.”
- “En tiedä, kumpi on pahempi: passikuva vai tämä.”
Kela itse lisäsi vielä napakan vastauksen: “Tuollaisilla lukemilla pitäisi päästä suoraan Alibiin.”
Tässä tarinassa oli kaikki hyvän draaman elementit:
- Inhimillinen moka
- Yllättävä taidekokemus
- Yhteisöllinen nauru
Jos Hollywood glorifioi unelmia ja vapaudentunnetta moottoriteillä, Suomessa tehdään tarinoita siitä, miten muusikko unohti jarruttaa kolmenkympin alueella. Siitä syntyy jotain vielä arvokkaampaa – rehellistä, tunnistettavaa ja vilpitöntä viihdettä.
Anssi Kela muistutti, että joskus virheestä syntyy taidetta, joskus taas täydellistä viihdettä. Hän ei ole pelkkä lauluntekijä, vaan suorastaan liikenteen Jack Kerouac, vapaana liikkuva sielu, joka kuitenkin osaa käyttää mokaakin polttoaineena luovuudelleen.
Ehkä juuri tällaisia tarinoita suomalainen populaarikulttuuri kaipaa – pieniä sattumuksia, joista kasvaa suuria kertomuksia. Ja kuka tietää: ehkä näemme vielä #Liikennekuva-näyttelyn, jossa kotimaiset tähdet esittelevät epätoivottuja, mutta rakastettavia hetkiään liikenteen valvontakameroille.
Tällä kertaa kuitenkin riitti yksi ylinopeus, yksi sattuma ja yksi artisti, joka osasi ottaa hetkestä kaiken irti. Sakko tuli, mutta se nauru – se oli täysin ilmaista.
