Arttu Wiskarin jäähyväiset Bonzolle koskettivat suomalaisia – tunteikas hetki The Voice of Finlandissa jäi mieleen
Sunnuntai-iltana televisioruuduille piirtyi hetki, joka puhui enemmän kuin tuhat sanaa. Kun kyynel vierähti Arttu Wiskarin poskelle The Voice of Finlandin lavalla, kyse ei ollut vain koskettavasta esityksestä – kyse oli jäähyväisistä, surusta ja rakkaudesta.
Taustalla enemmän kuin musiikki
Kaikki alkoi Valma Sipilän herkästä tulkinnasta Johanna Kurkelan kappaleesta ”Prinsessalle”. Esitys oli kaunis ja puhuttelevainen, mutta sen vaikutus Wiskariin oli poikkeuksellisen syvä. Katsojille välittyi liikutus, mutta kulissien takana kyseessä oli paljon enemmän – henkilökohtainen menetys.
Wiskari kertoi myöhemmin sosiaalisessa mediassa, että juuri tuona päivänä hänen rakas ranskanbulldogginsa Bonzo oli saatettu viimeiselle matkalle. Kyynel ei ollut osa show’ta – se oli merkki todellisesta surusta ja kiintymyksestä.
Bonzon viimeinen sävel
Arttu Wiskarin Facebook-päivitys toi esiin tunteen, jota monet koiranomistajat ymmärtävät: menetyksen sanaton kipu. Hän kirjoitti: ”Yritän pitää yksityiselämän mahdollisimman kaukana työelämästä, mutta välillä asiat menee ihon alle.” Tuossa esityksessä, tuossa hetkessä, Bonzo oli läsnä. Se oli viimeinen sävel, jonka Wiskari kuuli ystävänsä kanssa.
Viihteestä vilpittömään elämään
Usein televisio rakentaa draamaa, mutta joskus se tallentaa aidon hetken. The Voice of Finlandin tuona iltana tarjoama hetki ei ollut vain esitystekninen onnistuminen – se oli inhimillisyyttä parhaimmillaan. Ei sanoja, ei näyttelyä – vain tunne, joka välittyi suoraan sydämeen.
- Surua ei voi näytellä
- Rakkaus ei tunne kameroita
- Hyvästit eivät kysy aikaa tai paikkaa
Suomalaisten yhteinen tunne
Wiskarin julkaisema kuva Bonzosta keräsi tuhansia osanottoviestejä. Kommentit eivät keskittyneet vain menetykseen, vaan elämän haurautta ja rakkautta pohdittiin yhdessä. Hetkessä televisiosta tuli peili, joka heijasti meille kaikille jotain yhteistä ja syvästi inhimillistä.
Tällaiset hetket muistuttavat, että:
- Kyynel ei ole heikkouden merkki
- Hiljaisuus voi olla voimakkaampi kuin sanat
- Aitous kantaa kauemmas kuin dramatiikka
Jäähyväiset, jotka jäivät elämään
Meillä on nähty suuria taiteilijoita – Judy Garlandin viimeiset konsertit, Marilyn Monroen hauraus. Nyt Suomi sai oman hiljaisen ikonisen hetken. Wiskarin rehellisyys ei vaatinut suurta elettä, vaan pieni kyynel kertoi kaiken.
Ehkä ensi kerralla, kun katsot ohjelmaa ja valmentajan katse viivähtää hieman pidempään, voit havaita sen hetken, kun sydän laulaa. Ehkä se laulaa muistoa Bonnzosta – pienestä ranskanbulldoggista, joka kerran asui laulun taustalla.
Arttu Wiskari ei esittänyt suruaan. Hän eli sen todeksi kaikkien silmien edessä – ja ehkä juuri siksi tuo hetki muistetaan pitkään.
Se, rakkaat lukijat, oli yksi niistä harvinaisista kerroista, kun televisio ei viihdyttänyt – vaan kosketti.
