Danny kommentoi Erika Vikmanin rohkeaa Euroviisubiisiä – kolmen mysteerinen tarina herättää kiinnostusta
Joskus popkulttuuri osuu hermoon niin, että koko maailma pysähtyy hetkeksi – vähän kuin olisi kuullut shampanjalasin kilahtavan parvekkeelta kesäyössä. On se kaunista, kyllä, mutta usein mukana seuraa myös sotku. Näin kävi nyt, kun suomalainen iskelmälegenda Danny – eli Ilkka Lipsanen, 82 – otti kantaa ex-rakastettunsa Erika Vikmanin uuteen ja rohkeaan Euroviisukappaleeseen ”Ich Komme”.
Danny kommentoi – tuttuun tyyliinsä
Danny ei kyennyt pitämään suunsa supussa, muttei myöskään valinnut perinteistä kritisoinnin polkua. Hän sanoi:
”Toistaiseksi Euroviisuissa on yleensä kuultu rakkauslauluja – mutta nyt Erikan tiimi päätti tehdä rakastelulaulun.”
Tämä taidokkaasti aseteltu lausahdus herätti kuulijoissa erilaisia reaktioita – naurahduksia, hörähdyksiä ja punastuksia. Mutta Danny pysyi rauhallisena, auringon alla Fuengirolassa, kuin osa omaa seesteistä elokuvarooliaan. Vieressä Helmi Loukasmäki (23), kuin jatko-osa Vikmanin aikakaudelle.
Erikan rohkea linja – digidiskoa ja omavoimaisuutta
Samaan aikaan Erika Vikman kulki omia reittejään – ei vain lavalla vaan symbolisesti suomalaisessa pop-kulttuurissa. Hänen kappaleensa ”Ich Komme” oli kaikkea muuta kuin hillitty:
- Seksuaalisesti latautunut
- Itsevarma ja häpeilemätön
- Modernilla tavalla kapinallinen
Kappale haastaa perinteisen Euroviisu-formaatin ja tekee selväksi, ettei Erika kumarra muuta kuin omaa ääntään. Mutta Danny ei arvostellut, vaan jopa puolusti – Dannymaiseen tapaan sanavalmiisti, kaksikerroksisesti:
“Toivon, että Erika voittaa Euroviisujen naistensarjan ja suomenruotsalainen KAJ miestensarjan. Sitten voidaan katsoa, onko sellaisia sarjoja olemassakaan.”
Oliko tämä ironiaa, vai aikamatka menneisyyden maailmaan? Ehkä vähän molempia. Danny osaa edelleen soittaa yleisöä – ja yhteiskuntaa – kuin tuttua instrumenttiaan.
Helmi – arvoituksen pehmeä sävy
Mikään draama ei olisi täysi ilman kolmatta hahmoa. Helmi Loukasmäki tuo tarinaan kerroksen mystiikkaa. Hän ja Danny muodostavat parivaljakon, jota ei voi täysin määritellä. Ystävyyttä, yhteiseloa, vuosien kumppanuutta – vai jotain muuta?
Kysymykset parisuhde-statuksesta lipuvat heidän ylitseen kuin kylpyvaahdon keskelle tipahtanut saippuapala. Helmi puhuu pehmeästi, Danny hymyilee vinosti. Ja yleisö jää kysymään lisää – siksi he kiinnostavat.
Mitä jää tästä kaikesta käteen?
- Erika Vikman huutaa mikrofoniin rehellisesti, rohkeasti: ”Ich Komme”.
- Danny tarkkailee, virnuilee – hyväksyy ehkä enemmän kuin ennen.
- Helmi elää kuin kamerat eivät olisi olemassa, mutta estetiikka kertoo kaiken.
Tässä on kaikki suomalaisen kulttuurin kauneus ja ristiriita: ripaus melodraamaa, annos ironiaa, kimaltelevaa kitschiä – ja kolme hahmoa, jotka ovat suurempia kuin elämä. Tämä on kuin Tennessee Williams kohtaisi suomalaisen lähiöbaarin – tuloksena glitterillä koristeltu tarina, jossa kukaan ei poistu näyttämöltä liian varhain.
Vaikka Danny ei enää nouse lavalle, hän tietää: show ei lopu mikrofonin sulkemiseen. Tarinat elävät siitä, mitä ei sanota. Ja me seuraamme – koska joku huutaa tulevansa, ja toinen nyökkää tietävästi.
Pysy kuulolla. Tässä esityksessä verhot eivät koskaan laske kokonaan.
