Disney vetää töpselin Kaksin karkuteillä live actionista Lumikin epäonnistuminen romautti suunnitelmat
Disney on viime vuosina sylkenyt ulos live-action-uusintoja kuin karkkia konsanaan — osa sulanut suuhun makeasti, osa jäänyt kurkkuun jumiin. Nyt, keskelle tätä uusintavyöryä, tulee kuitenkin surullinen pysähdys: Kaksin karkuteillä -elokuvan live-action-versio on laitettu jäihin.
Tällä kertaa syynä ei ole ohjaajapula, budjettikatkot tai edes Tähkäpään taipuvat kutrit, vaan toinen satukuningatar: Lumikki. Ja nimenomaan sen live-action-uusinta, joka meni pahemman kerran metsään.
Lumikki-kompastus veti maton Tähkäpään alta
Kun uutinen modernisoidusta Lumikista julkaistiin, se kuulosti paperilla tuoreelta: vahvempi, feministisempi, uudenlainen sankaritar. Mutta käytännössä projekti muuttui PR-katastrofiksi. Pääosaan kiinnitetyn Rachel Zeglerin kommentit ja jatkuvat kohut alkoivat syödä elokuvan mainetta jo kauan ennen ensi-iltaa.
Disney investoi Lumikkiin huimat 270 miljoonaa dollaria — ja sai palautuksena vain puolet investoinnistaan. Kun keskustelua käytiin kaikkialta hahmon ihonväristä kääpiöiden esitystapaan, ymmärsi Disney pian: taika oli kadonnut. Tästä seurasi dominoefekti, jonka yksi uhri oli myös Kaksin karkuteillä -projekti.
Disney ja kompastuvat sadut
Listaa Disneyn live-action-epäonnistumisista on helppo jatkaa:
- Dumbo – lensi suoraan unohdukseen.
- Pinokkio – ilmestyi huomaamatta ohi.
- Lumikki – maksoi enemmän kuin tuotti.
Ja juuri kun onnistuneiden uusintojen, kuten Kaunotar ja hirviö ja Leijonakuningas, miljarditulot alkoivat näyttää siltä, että resepti toimii, nyt entistä useampi muu satu kompastuu omiin jalkoihinsa. Nostalgia, se voimakas mutta petollinen polttoaine, ei yksin enää kanna.
Kaksin karkuteillä – tarina, joka ansaitsi enemmän
Alkuperäinen Kaksin karkuteillä oli juuri oikeanlainen sekoitus vanhaa satua ja modernia henkeä: nokkeluutta, lämpöä, visuaalisia ilotulituksia. Mandy Mooren ja Zachary Levin ääninäyttelemä kaksikko sykähdytti, ja elokuvan ikoniset lyhtyjuhlat jäivät sydämeen pysyvästi.
Nyt nuo lyhdyt näyttävät sammuvan – ainakin toistaiseksi. On helppo kuvitella, kuinka projekti pantiin hiljaa hyllylle muiden unohdettujen ideoiden, kuten John Carterin jatko-osan, viereen.
Mitä Disney oppii?
Ehkä tämä kaikki kertoo, että yleisö odottaa enemmän. Nykykatsojat eivät halua pelkkää kiiltokuvamaista uusintaa. He kaipaavat aidontuntuista vavahdusta — tunnetta, ettei satuja väännetä vain Excel-taulukoiden rakenteiden mukaisesti, vaan sydän edellä.
- Nostalgia on voimakas, mutta vaarallinen ase.
- Yleisö odottaa syvyyttä ja kunnioitusta alkuperäistä kohtaan.
- Aito tunne voittaa laskelmoidun kiillon.
Ehkä jonain päivänä joku uskaltaa vielä kavuta Tähkäpään torniin – ei studiopäätökset edellä, vaan sydän kädessään. Silloin ehkä näemme sen elävän seikkailun, jonka tämä tarina ansaitsee.
Siihen saakka katseet suuntautuvat taivaalle – ja odotetaan, syttyvätkö Disneyn lyhdyt vielä kerran.
