Jenni Haukio avaa arkea Aaro-pojan kanssa – oivalluksia, kasvua ja elämän ihmeitä
Muistatko, kuinka koko Suomi pidätti hengitystään helmikuussa 2018? Kun tieto Sauli Niinistön ja Jenni Haukion perheenlisäyksestä levisi, se tuntui hetkeksi pysäyttävän koko maan. Nyt pieni Aaro on jo seitsemänvuotias — ja valmistautuu aloittamaan koulutaipaleensa.
Mutta ennen aapisen avaamista ja ensimmäisen kirjaimen piirtämistä paperille, Aaro on ehtinyt tehdä jotain suurta: kysyä rohkeasti vaikeita kysymyksiä.
Elämän ihmettelyn äärellä
Kotiliesi-lehteen kirjoittamassaan kolumnissa Jenni Haukio raottaa verhoa kotiinsa ja lapsensa maailmaan. Siellä iltasadun jälkeen syntyy keskusteluja, joissa dinosaurukset, unet ja elämän mysteerit kietoutuvat yhteen tavalla, johon vain lapsen mielikuvitus pystyy. Eräänä iltana Aaro kysyi äidiltään: voisiko lääketiede joskus kehittyä niin, että ihmiset eläisivät 200-vuotiaiksi?
Yksi tavallinen hyvän yön toivotus muuttui hetkessä syvälliseksi, filosofiseksi tutkielmaksi elämästä ja kuolemasta.
Haikeutta ja seikkailuja koulun kynnyksellä
Haukio tunnustaa kolumnissaan, että Aaron koulun aloitus tuo mukanaan haikean tunteen. Pieni syliin mahtunut poika on kasvamassa kohti itsenäistä elämää. Äiti ei kuitenkaan aio jäädä sivustakatsojaksi, vaan lupaa heittäytyä mukaan:
- dinosaurusten ajatusleikkeihin
- tähtitaivaan tutkimusretkiin
- arvoituksiin varisten katoamisesta iltapäivisin
Juuri tästä kaikesta Haukion mukaan on aidosti kyse: pysähtymisestä, kuuntelemisesta ja maailman katsomisesta yhdessä.
Pienet retket, suuret havainnot
Viime kesänä Haukio ja Aaro tekivät retken Espoon Laajalahden lintualueelle. Siellä, missä moni meistä ei erottaisi varista korpista, Aaro huomasi ihmeen. Ei tarvita trooppisia lintuja, kun mukana on lapsi, joka näkee tarinan jokaisessa siiveniskussa.
Haukio kertoo, että poikansa mukana maailma näyttää vähemmän suoraviivaiselta ja enemmän uteliaalta. Tämä on sellainen opetus, jonka monet aikuiset unohtavat kiireisen arjen keskellä.
Miksi tarina koskettaa?
Jenni Haukion ja Aaron tarina muistuttaa, että tärkeimmät keskustelut eivät tapahdu juhlapuheissa vaan:
- lapsen huoneessa
- iltasadun jälkeen
- yksinkertaisten, suurten kysymysten äärellä
Heidän kotinsa tarinat eivät rakennu pönötyksestä tai suorituspaineista, vaan ihmettelyn pienistä hetkistä. Niistä, jotka tekevät elämästä juuri elämää.
Ehkä juuri siksi heissä on jotain, mikä vetää puoleensa: halu olla aitoja ihmisiä, ei täydellisiä. Ja ehkä me kaikki toivomme hetkeksi pysähtyvämme linturetkelle — ja kuulevamme jälleen kerran, mitä variksilla onkaan meille kerrottavaa.
