Kimmo Vehviläisen hulvaton laulubluffi Filippiineillä naurattaa koko studion
Siinä sitä oltiin – trooppinen yö, Cebun kaupungin kirkkaat valot vilkkuivat kuin jonkun olisi pitänyt laulaa niistä. Lämpö väreili ilmassa, kuin odottaen jotakin… suurta. Ja sitten astuu lavalle – tai oikeastaan ovesta sisään – Kimmo Vehviläinen, suomalainen radioääni, jonka läsnäolo on vuosien ajan ollut monelle tuttu kuin paahtoleipä maanantaiaamuna.
Mutta tämä ei ollut maanantaiaamu. Tämä oli farssi, sattuma tai kohtalon oikku trooppisessa yössä.
Vehviläinen jakoi tarinan podcastissaan ”Saatan olla väärässäkin” – ja se on juuri sellainen kepeän häkellyttävä hetki, josta syntyy täydellisiä iltanuotiotarinoita.
Ystävät ja jäynä trooppisessa illassa
Kuvittele: olet lomalla Filippiineillä kaveriporukan kanssa. Ilmassa on seikkailun tuoksu ja vähän liikaa aurinkoa. Porukka päättää, että nyt tehdään jäynä. Niinpä he kuiskivat yökerhon väelle:
- Heillä on mukanaan illan spesiaalivierailija
Arvannet ehkä, että kyseinen “tähti” ei osaa laulaa pätkääkään.
Mutta kun olet jo saanut parhaan pöydän ja henkilökunnan silmissä kiiluu innostus, et voi enää perääntyä. Mikrofoni työnnetään käteen. Lava odottaa. Tunnelma tiivistyy.
Totuus lavalla – ja naurussa
Kimmo… jähmettyy. Tässä vaiheessa käy ilmi, että vaikka hän on mestari puhumaan mikrofoniin, laulaminen ei kuulu hänen vahvuuksiinsa.
Hetken ajan kaikki on kuin filmistä – Hollywoodin kultakauden komediaa, jossa joku bluffaa tiensä julkkikseksi. Mutta kun odotukset vedetään alas, tapahtuu muodonmuutos:
- Pöytä vaihtuu
- Samppanja haihtuu
- “Tähtiesiintyjä” palaa takaisin yleisöön
Absurdia? Ehdottomasti. Mutta samalla se paljastaa jotakin oleellista:
- Kuinka helppoa on uskoa tarinaan
- Kuinka vähän tarvitaan, että joku vaikuttaa ihailtavalta
- Kuinka paljon pelkkä valokeila ja lavasteet muuttavat mielikuvaa
Tarina, jossa kaikki voittavat
Ehkä juuri siksi tämä tarina toimii niin hyvin. Se ei pilkkaa ketään. Se juhlistaa hetkeä, jolloin kaikki peliin laitetut kortit ovat bluffia – ja silti kaikki voittavat. Ainakin hyvät naurut.
Studiossa, kun Kimmo kertoo tätä, Katja Ståhl ei voi olla ratkeamatta nauruun. Se on aitoa iloa elämän kummallisuuksista – ja siitä, että me kaikki joskus joudumme tilanteisiin, jotka ovat kuin kirjoitettuina komediaan.
Muistoja ja mahdollisuuksia
Ja yökerhon henkilökunta? He eivät ehkä vieläkään tiedä, kuka heidän vieraansa todella oli. Mutta he saivat illan, jota muistellaan pitkään.
Ei se mitään, vaikka Spotify-listalle ei päästy. Joskus parhaat hetket ovat niitä, joita ei tallenneta muualle kuin muistin tarinoihin.
Seuraavaksi jää miettimään vain yhtä asiaa: entä jos Kimmo oikeasti tarttuisi mikkiin ja laulaisi?
Ehkä siitä syntyisi uusi genre – suomalainen radioiskelmä Filippiineillä. Kuka tietää?
Minä jään seuraamaan, kuin utelias toimittaja Cannesin punaisella matolla.
Toistaiseksi – pysykää kuulolla.
