Lauri Haav ja hiljaisuuden voima – koskettava kuva äidistä puhuttelee äitienpäivänä
Kun Äitienpäivä koittaa, moni meistä valmistautuu tuttuun kuvastoon: kortteja, kukkia, kahvia ja ehkä pieni siivu kakkua. Sosiaalinen media täyttyy pastellisävyistä, sydänemojeista ja yhteiskuvista äitien kanssa. Mutta kaikille päivä ei ole iloinen. Ei sovi ruusunterälehdet jokaisen tarinan ylle. Ja juuri sellaisille hetkille Lauri Haav antoi äänen – tai oikeastaan, hiljaisuuden.
Tänä vuonna, aivan Äitienpäivän hetkellä, Lauri Haav painoi julkaisun Instagramiin. Ei ollut kyse kappaleesta, show’sta tai promokampanjasta. Se oli mustavalkoinen kuva. Teksti, joka tuskin näytti runolta, mutta osui kovemmin kuin mikään trendibiitti:
”Tänään tulee tasan kaksi vuotta mun äidin kuolemasta. En oo aikaisemmin halunnut puhua tästä enkä nytkään kommentoi asiaa sen enempää.”
Yksinkertaista. Hiljaista. Ja juuri siksi se tuntui. Ei sydänfilttereitä, ei “lepoa rauhassa” -kliseitä. Vain inhimillinen ja rehellinen toteamus surusta, jota moni kantaa, mutta harva sanoittaa.
Haav – oikealta nimeltään Lauri Haavisto – tunnetaan musiikissaan siitä, että hän ei karju vaan kuiskaa. Ja siinä kuiskauksessa on kaiku, jota ei voi käsikirjoittaa. 27-vuotias jyväskyläläinen on Suomirap-skenen hiljainen runopoika, kaveri joka ei tarvitse hälyä tullakseen kuulluksi. Mutta somessa hän on pitänyt matalaa profiilia. Ehkä siksi tämä päivitys kosketti: artisti, joka ei yleensä jaa kaikkea, jakoi jotain aivan olennaista.
“Haluan antaa voimia samassa tilanteessa oleville,” hän lisäsi. Lause, joka tuskin olisi voinut olla yksinkertaisempi – ja tuskin voisikaan olla tärkeämpi. Kun tunteet usein säilötään biitteihin tai albumeihin, Haav pelkisti oman kokemuksensa sanoiksi, joita saattoi melkein kuiskata itselleen.
Kollegat musiikkikentältä – kuten William ja Eveliina – kommentoivat lyhyesti, sydänemojin verran. Kun muu maailma huutaa, joskus juuri hiljainen nyökkäys voi tuntua suurimmalta lohdulta.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Haav ojensi kätensä ilman suurta elettä tai lehdistötiedotetta.
Kohtaamiset, joita ei voi streemata
Tammikuussa Ilta-Sanomat kertoi Emmi Mannisesta, 22-vuotiaasta naisesta, jolla on parantumaton aivosyöpä. Emmi oli kuunnellut Lauri Haavia läpi elämänsä vaikeat hetket. Ja yllättäen tuli viesti:
- Haluaisitko tulla keikalle –
- ilman lippua,
- kutsuvieraana?
Ensireaktio oli epäusko: “Eiköhän ole feikkitili.” Mutta ei. Se oli oikea Haav. Aidolla tunteella. Ja Emmi sai elää hetken, jossa biisit muuttuivat kohtaamiseksi. Sellaiseksi, jota ei voi ladata eikä streemata.
Hiljaisuuden voima
Lauri Haav ei tee numeroa itsestään. Hän ei nosta itseään valokeilaan vaan pysyttelee sen reunoilla – välillä niin hiljaa, että melkein unohtaa hänen olevan siellä. Eikä hän pyri olemaan esikuva, mutta sellaista ei kai aina tarvitse yrittää – joskus riittää, että uskaltaa olla totta.
Äitienpäivänä meitä kuvilla muistuttavat ne, joiden äidit vielä ovat tässä. Haav, sen sijaan, muistutti heistä, joita ei enää ole. Ja miten paljon lohtua voi mahtua siihen hetkeen, kun joku sanoo hiljaisesti: “Sama täällä.”
Ehkä juuri siksi Lauri Haav on nyt jossain sellaisessa paikassa, missä harva suomalainen artisti edes yrittää olla:
- Ei vain listojen kärjessä,
- vaan siellä missä tunne asuu –
- siinä huoneessa, joka on ihmisessä eikä algoritmissa.
Jos et vielä tiedä, kuka Lauri Haav on, avaa Spotify – mutta kuuntele myös rivien välistä. Niistä, joita ei ole edes kirjoitettu. Koska joskus suurimmat tarinat eivät tarvitse säkeitä. Riittää, että ne tuntuvat.
—
Kirjoittanut Selja Saarinen, viihdetoimittaja joka uskoo sanojen voimaan silloin, kun kuiskaus kertoo enemmän kuin huuto.
