Tapani Kansan ja Nina af Enehjelmin ihmeellinen rakkaustarina joka sykki vuosikymmenten ajan
Jos rakkaustarina voisi sykkiä aikakauden rytmissä, niin Nina ja Tapani tanssivat 80-luvun sävellinjalla – välillä hitaasti, välillä raastavan nopeasti. Heidän suhteensa tarina kertoo intohimosta, eristä ja paluista, jossa kipinät löysivät tiensä toisiinsa yhä uudestaan. Se ei ollut satu, vaan elämänmakuinen kertomus, joka puhutteli ja kosketti.
Kohtalon ensimmäinen nuotti: Fazerin levykauppa
Kaikki alkoi tavallisena iltapäivänä Helsingin keskustassa, mutta musiikki ei ollut ainoa asia, joka sykäytti. Kun Tapani Kansa, kansan rakastama laulaja, näki Ninan ensimmäisen kerran levykaupan ovella, kohtalo viritti ensimmäisen sointunsa. Silmäys, joka jäi mieleen – mutta ei saanut vielä vastakaikua. Nina käänsi selkänsä, poistui, ja mitä jäi jäljelle, oli hiljaisuus…
Toinen mahdollisuus – valokuva ajan lehdessä
Vasta yli vuoden kuluttua menneisyyden muistijälki palasi esiin, kun Tapani selasi vanhoja muotilehtiä ja näki siellä tutut kasvot. Tuo kuva ei ollut pelkkä poseeraus – se oli muistutus mahdollisuudesta. Hän tarttui puhelimeen ja soitti. Puhelimeen vastasi Ninan norjalainen isoäiti ja lausui vain yhden lauseen:
- ”Hänellä on kaunis ääni.”
Ja se riitti aloittamaan sävelen, joka ei koskaan täysin sammunut.
Suhde, jossa oli säveliä ja säröjä
Heidän yhteiselonsa ei ollut pelkkää harmoniaa. Se oli täynnä:
- Yhteistä arkea ja erillisiä polkuja
- Lämpöä ja hiljaisuuksia
- Ystävyyttä ja välimatkaa
Mutta aina he löysivät toisensa takaisin. He jakoivat elämää eri rooleissa – Tapani taiteilijana ja Nina paitsi keikkamanagerina myös kulttuuritoimijana ja äitinä. He olivat tiimi, vaikka ulospäin näkyi vain jäävuoren huippu.
Viimeinen viesti – laulun arvoinen tunne
Kaiken sen läpi, vuosien vaihtumisen ja muuttuvien aikojen, he säilyttivät jotakin pysyvää. Kun aika oli kypsä päättää yhteinen matka, kiteytyi rakkaus vielä yhdessä viestissä:
- ”Olen niin valtavan onnellinen pelkästään ajatellessani sinua, rakkaani.”
Se ei ollut kohtaus käsikirjoituksesta. Se oli eletty hetki. Aito, herkkä ja inhimillinen.
Ikuinen sävel
Nina ja Tapani eivät olleet täydellisiä – eivät sadun sankareita. Mutta juuri siksi heidän tarinansa koskettaa yhä. Heidän rakkautensa ei kadonnut vuosikymmenten virtaan. Se jätti jäljen, joka sykkii vieläkin, ehkä hiljaisemmalla taajuudella, mutta yhtä syvästi.
