The Last of Us kausi 2 käynnistyy hiljaa mutta lupaa suuria tunteita ja käänteitä

Kaikki alkaa yllättävän hiljaa. Ei tulitusta, ei verenhimoisia zombirynnäköitä, ei edes tulenkatkuista draamaa. Vain Joel, istumassa hiljaa, silmät puoliksi kiinni – kuin mies, joka ei tiedä, onko jumittunut painajaisuuteen vai vain harvinaisen tylsään päivään.

Se ei ole se räjähtävä paluu, jota moni odotti.

The Last of Usin toinen kausi käynnistyy aivan kuin vanha deitti, jonka kanssa historia on pitkä – toivoa on, kipinöitä ilmassa, mutta jostain syystä se ei vielä sytytä. Sarja, joka ensimmäisellä kaudellaan onnistui yhdistämään syvän inhimillisyyden ja jännityksen maailmanlopun tunnelmiin, tuntuu nyt vähän… väsyneeltä. Kuin suudelma poskelle, kun kaikki odottivat sydän pysäyttävää halausta.

Rauha ennen myrskyä

Tämä uusi luku sijoittuu viisi vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Jacksonin pikkukaupunki näyttää pehmeältä ja turvalliselta – sellaiselta paikalta, jossa Joel voisi kutoa villaliiviä ja Ellie kasvattaa viherkasveja ikkunalaudalla. Mutta tiedämme jo, että tämän sarjan rauha on harhaa. Se on hiljaisuutta ennen myrskyä.

Joel kadoksissa, Ellie herää

Pedro Pascal, joka ensimmäisellä kaudella tulkitsi Joelia sellaisella haurauden ja vaarallisuuden yhdistelmällä, että se puristi katsojan rintaa, vaikuttaa nyt kadottaneen liekkinsä. Joel kulkee läpi jakson kuin aave itsestään. Jokainen dialogirivi on sävytetty väsymyksellä, ei painolla. Häntä katsoessa tekee mieli ravistaa ruutua ja huutaa: ”Herää jo, Ellie tarvitsee sinua!”

Onneksi Bella Ramsayn Ellie on kaikkea muuta kuin unessa. Hän ottaa reippaasti harppauksen kohti jotain uutta – ei vain aikuisuutta, vaan myös omaa paikkaansa tässä maailmassa. Ramsayn tulkinta on terävä ja aidosti liikuttava. Hänen ja uuden hahmon, Isabela Mercedin esittämän Dinan, välille syttyy lämmin ja luonteva yhteys. Tämänkertainen queer-romantiikka hoituu vailla fanfaareja – yksinkertaisesti osa tarinaa, niin kuin sen pitäisi ollakin.

Abby ja muiston paino

Mutta asiat säilyvät harvoin yksinkertaisina, kun kyse on The Last of Usista. Nopeasti kuvioihin astuu hahmo, jota moni pelaaja edelleen käsittelee kuin vanhaa haavaa: Abby. Tällä kertaa hahmoa näyttelee Kaitlyn Dever, joka on tunnettu voimakkaista roolisuorituksistaan, mutta jonka ulkoinen olemus on saanut osakseen paheksuntaa – voiko siro Dever todella esittää pelimuistojen lihaksikasta, massiivista kostajaa?

Kritiikki kirkui kuin dinosaurus filmiklassikossa – yhtä tarpeettomasti. Totuus on, että HBO ei koskaan panosta pelkkiin muotoihin. Taistelut käydään tunnetasolla, ei hauiksilla. Ja Dever, niin kriitikot kuin fanit saisivat jo huomata, ei ole tullut pelkkänä lihaksena – vaan kipinänä, joka voi ajaa koko tuotannon aivan uudelle tasolle.

Hidas syttyminen, suuri lupaus

Ensimmäinen jakso ei tietenkään tyydytä kaikkia. Se kulkee hiljaisemmilla kierroksilla, ikään kuin keräten ilmaa seuraavaan kiehumispisteeseen. Mutta juuri siinä on sarjan viehätys: täysiä sydänkoputuksia ei anneta heti, vaan katsoja joutuu sitoutumaan, hengittämään syvään, ja ehkä rakastumaan uudelleen.

• Hiljainen mutta latautunut aloitus
• Voimakkaita uusia hahmoja
• Tunnetasolla rakentuva kerronta

The Last of Usin toinen kausi alkaa säröllä – ei paukulla. Mutta särö voi olla alku laululle.

Jos ensimmäinen jakso saisikin arvosanaksi varovaisen 3/5, potentiaalia on helposti kipuamaan kohti täysiä pisteitä, kunhan liekki saadaan taas kunnolla palamaan. Vielä ei kannata luopua toivosta. Tunteet ovat heräämässä, ja kuten peliä pelanneet tietävät – kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.

Toinen kausi julkaistaan HBO Maxilla 14. huhtikuuta alkaen.

– Reetta-Liisa Hietaniemi
Viihdetoimittaja ja tarinoiden puolestapuhuja
Vinkkejä, kuiskauksia ja kulttimainintoja otetaan vastaan osoitteessa: reetta.hietaniemi@fakemedia.fi