Kiti Kokkonen elää oman elämänsä pääroolissa – vaihdevuodet, rehellisyys ja vapauttava itsensä hyväksyminen
Kiti Kokkonen, monille tuttu Tanhupallona, on siirtynyt elämänsä seuraavaan lukuun tavalla, joka on yhtä rohkea kuin hänen aiemmat lavaesiintymisensä – mutta täysin uudella, haavoittuvaisemmalla ja rehellisemmällä äänellä. Hän ei enää esitä – nyt hän vain on.
Vaihdevuodet näyttämönä
Vaihdevuodet ovat olleet pitkään tabu. Ne ovat niitä asioita, joista ei puhuta ääneen, tai jos puhutaan, niin korkeintaan hymähdellen ja ohimennen. Kiti Kokkonen ei suostu hyssyttelemään. Hän tuo kuumat aallot, muistikatkokset ja yöhikoilut suoraan esiin – ei järkyttääkseen, vaan inhimillistääkseen.
Kiti kertoo elävästi kuinka:
- Pinsettien käyttö hiljentää pään ja tuo selkeyttä.
- Elämä ei enää pyöri muiden odotusten ympärillä.
- Hiki ei enää ole häpeä – se kertoo elossaolosta.
Hän puhuu todellisuudesta, jota monet naiset elävät, mutta harva sanoittaa näin avoimesti. Häpeän sijasta hän tarjoaa samaistuttavuutta ja vapautusta.
Uusi itsetuntemus ja identiteetti
Kokkonen puhuu keski-iän muutoksista paitsi fyysisinä kokemuksina, myös syvänä identiteetin uudelleenrakennuksena. Hän ei enää tavoittele ulkoista hyväksyntää, vaan tuntee rauhaa siinä missä on – tässä hetkessä, tässä kehossa.
- ”Ei” on voimakas aselaji – Kiti ei enää elä muiden tarpeita silmällä pitäen.
- Pelot saavat olla olemassa ilman vallitsevaa voimaa.
- Kokonaisuus syntyy siitä, ettei enää tarvitse esittää.
Kiti muistuttaa, että elämä ei aina romahda – joskus se rakentuu juuri silloin, kun luulemme kaiken olevan hajalla. Se rakentuu, kun uskaltaa olla totta.
Elämän uusi rytmi
Hän kuvaa arkeaan, jossa mukana kulkevat:
- Hormonigeeli
- Saunominen
- Pinsetit
- Lasillinen punaviiniä keskellä viikkoa
Nämä eivät ole merkkejä kriisistä, vaan henkilökohtaisen vapauden symboleita. Arki ei välttämättä ole dramaattista, mutta se on syvällä tavalla merkityksellistä.
Perintö ja oma ääni
Vaikka Kiti on ohjaajalegenda Ere Kokkosen tytär, tämän perintö ei paina, vaan kannattelee. Se ei määritä, mutta muistuttaa mistä on tultu – ja miksi nykyinen suunta on valittu omasta tahdosta käsin.
Hän kaipaa rauhaa, ei mainetta. Hän etsii aitoutta, ei näyttävyyttä. Hän valitsee takahuoneen naurun sen sijaan, että jahtaisi ulkokuorta tai nuoruuden illuusiota.
Täyttä elämää – ei täydellistä
Tässä ei ole kyse täydellisestä versiosta keski-iästä, vaan aidosta. Se on sovittu sekoitus tuskaa ja huumoria, hikeä ja tilintekoa itsensä kanssa. Kiti ei elä kliseisesti ”parasta aikaansa”, vaan elää täyttä aikaa – kehoineen, sieluineen, haasteineen ja voimavaroineen.
Tällainen elämänvaihe ansaitsisi enemmän tilaa puheessa ja näkyvyydessä. Kiti Kokkonen toimii esimerkkinä siitä, että rehellisyys voi vapauttaa. Meidän ei tarvitse esittää. Meidän tarvitsee vain olla – ja joskus, tarttua pinsetteihin ja antaa pään huilata.
