Laura Voutilaisen tarina hiljaisuudesta ja selviytymisestä – Kun musiikki ja menneisyys kohtaavat
Laura Voutilaisen ääni on ollut osa monen suomalaisen elämää. Hänen musiikkinsa on täyttänyt radiot ja konserttisalit, mutta sen takana on ollut myös hiljaisuus, josta ei aiemmin ole puhuttu. Nyt hän avaa elämäntarinaansa uudessa kirjassaan Enemmän kuin ääni, jossa hän kertoo perhesiteistä, menetyksestä ja isänsä alkoholismista.
Isän varjo, joka ei jättänyt rauhaan
Lapsuudenkodissa Voutilaista varjosti isän alkoholismi, joka loi arvaamattoman ja epävarman ilmapiirin. Jo teini-iässä hän ymmärsi tilanteen vakavuuden ja jopa toivoi vanhempiensa eroavan. Tämä toive jäi kuitenkin toteutumatta, ja hän joutui kantamaan huolta yksin.
Isän kuolema vuonna 2012 ei tuonut pelkästään surua, vaan myös helpotuksen. Tunteet sekoittuivat, eikä hyvästijättö ollut yksinkertainen. Hiljaisuus, joka vallitsi isän eläessä, jäi elämään myös hänen poismenonsa jälkeen.
Rakkauden ja vihan välinen jännite
Voutilainen soitti isänsä hautajaisissa kappaleen Yksi ruusu on kasvanut laaksossa – kappaleen, joka oli ollut osa heidän yhteisiä hetkiään. Hän esitti sen kaksi kertaa: ensimmäinen esitys oli herkkä ja lämmin, mutta toinen täynnä vuosien ajan kertynyttä vihaa ja turhautumista.
Tämä hetki kuvasti sitä, miten riippuvuus koskettaa koko perhettä. Alkoholismi ei ole vain yksilön kärsimys, vaan se jättää jälkensä muihinkin. Rakkaus ja viha elivät rinnakkain, eikä tunteita voinut erottaa toisistaan.
Anteeksianto, joka ei tullut hetkessä
Anteeksianto ei tullut hautajaispäivänä, eikä se tapahtunut nopeasti. Se vaati vuosien työn ja itsensä ymmärtämistä. Lopulta Voutilainen ei pyytänyt anteeksi vain isältään – hän antoi anteeksi myös itselleen. Hän hyväksyi sen, ettei olisi koskaan voinut pelastaa isäänsä, ja päästi irti syyllisyydestä, jota hän oli kantanut mukanaan.
Suomen hiljainen perhesalaisuus
Suomessa monessa perheessä vaikenee sama hiljainen totuus. Alkoholismi jää varjoihin, eikä siitä puhuta avoimesti. Voutilaisen tarina ei ole pelkästään henkilökohtainen kertomus, vaan se heijastelee koko kansan kokemuksia.
Moni on kasvanut ympäristössä, jossa rakkaus ja riippuvuus kulkivat rinnakkain. Vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa, siitä voi puhua – ja juuri sen Voutilainen tekee. Hänen tarinansa antaa äänen niille, joiden elämässä hiljaisuus on ollut pitkään liian raskasta kantaa.
