Pakanamaan kartta oli 90-luvun suomalaisen television rohkea kulttiklassikko joka yllättää yhä
Kuvittele vuosi 1991. Suomi kyntää lamassa, olohuoneiden nurkissa on vahvat verhot, ruskea on muotia ja televisio on edelleen se, joka hallitsee iltojen tunnelman. Sitten syttyy ruudulle jotain, mikä ei ole lainkaan sitä, mitä suomalaiset olivat tottuneet näkemään. Ja syttyminen voi tässä yhteydessä tarkoittaa melko kirjaimellisesti räjähdystä – kylpyammeessa, saksofoni kädessä, sähkölamppu hulpsahtaa veteen, ja Mari Rantasila saa shokin, jota ei unohdeta.
Tervetuloa Pakanamaan karttaan.
Neil Hardwickin hyppy tuntemattomaan
Tämä outo, levoton, kiistellyn rohkea ja hämmentävästi kaunis sarja syntyi yhdestä miehestä ja hänen halustaan repiä itsensä irti aiemmasta maineestaan. Neil Hardwick – mies, jonka nimi yhdistettiin vuosia hyväntuuliseen Reinikaisen hahmoon – oli päättänyt mennä kohti pimeää, sinne missä mikään ei ole varmaa, eikä kukaan täysin ehjä.
Hardwick halusi näyttää, miltä tuntuu, kun huumori onkin hauras verho tunne-elämän repeämien päällä. Hänelle annettiin lupa tehdä mitä haluaa – ja hän käytti sen mahdollisuuden täysimittaisesti.
Pakanamaan kartta – aikansa edellä
Pakanamaan kartta onnistuu olemaan yhä hätkähdyttävän ajankohtainen, vaikka se julkaistiin aikana ennen internetiä ja suoratoistoa. Sarja alkoi kohtauksella, joka on piirtynyt kollektiiviseen muistiin:
- Alaston Mari Rantasila kylvyssä
- Sähkölamppu putoaa veteen
- Leikkaus outoon, unenomaisen painajaiseen
Kyseessä ei ollut pelkkä shokkiefekti – kohtaus pohjasi Hardwickin henkilökohtaiseen kokemukseen läheltä piti -tilanteesta.
Rohkeus rooleissa ja rajat uudelleenpiirrettyinä
Mari Rantasilan Helena-hahmo oli kaikkea: hauras, sekava, intohimoinen, kontrollinsa kadottanut. Ja kyllä – sarjasta löytyy kohtaus, jossa Vesa Vierikon isovarvas saa enemmän ruutuaikaa kuin yksikään suomalaisen sarjan varvas koskaan aiemmin.
Studiohenkilökunta oli ymmällään. Mutta eivät visuaalisista yksityiskohdista – vaan tunteesta. Tämä oli erilaista. Tämä todella tuntui.
Rakenteellista leikkiä ja tajunnanvirtaa
Pakanamaan kartta sekoitti tietoisesti aikansa perinteistä draamakerrontaa. Se leikki:
- Visuaalisuudella ja aikarakenteella
- Helena-hahmon mielen syövereillä
- Unenomaisuudella ja painajaismaisuudella
Sarjassa nähtiin:
- Pieruääniä, joita harjoiteltiin studiolla
- Muistinmenetysdraamaa
- Ihmissuhteiden haavoja
- Ekoterrorismi-teemoja
Kaikki kiedottuna harkitusti kirjoitettuun tajunnanvirtaan.
Jakautunut vastaanotto – mutta vahva perintö
Katsojat eivät tienneet miten suhtautua. Osa vihasi, piti sarjaa sekavana ja ylenkatsoi sen sävyä. Toiset taas näkivät siinä jotain ainutlaatuista. Jukka Kajava, tunnettu kriitikko, totesi: “Pakanamaan kartta oli äärimmäisen rehellinen – tekijänsä näköinen.”
Yhä vuosikymmeniä myöhemmin sarja seisoo paikallaan kuin kivinen muistomerkki aikakauden Suomesta – ja tekijästä, joka ei halunnut miellyttää.
Rantasilan legendaarinen roolisuoritus
Mari Rantasilan roolityö on televisiohistoriamme rohkeimpia. Hän antoi hahmolleen kaiken, ilman ironiaa tai suojaa. Ja juuri siksi sarja jää elämään – se ei katsojalle kumarra.
Katso, jos uskallat
Pakanamaan kartta ei ole sarja, jonka taustalle jättää pyörimään, kun silittää pyykkiä. Se on kokemus, taiteellinen koettelemus:
- Raaka
- Tuskallinen
- Synkkä
- Mutta kauniin lohduton
Sarja on nyt katsottavissa Yle Areenassa.
Mutta varo. Tämä ei ole kevyttä viihdettä. Tämä on ilta kynttilänvalossa – ja paholainen istuu vieressäsi.
Teksti: Aino-Maija Salonen
Viihteen vanha sielu, nykyajan tarinaniskijä.
