Tapani Kansan Viimeinen Kotimatka – Veljen Koskettava Muisto
Jos joku suomalainen estraditaiteilija on jättänyt lähtemättömän jäljen kansan mieliin, se on Tapani Kansa. Hänen tunnistettava äänensä, vahvat tulkintansa ja tinkimätön taiteellinen kunnianhimonsa tekivät hänestä musiikkimaailman kiintotähden. Mutta nyt, kun uutinen hänen poismenostaan on vavisuttanut Suomea, hänen veljensä, Seppo Kansa, kertoo niistä viimeisistä hetkistä tavalla, joka riipaisee syvältä.
Kotimatka, jonka ei pitänyt olla viimeinen
Maanantai-iltana Tapani Kansa pääsi sairaalasta takaisin kotiin Kotkaan. Hän oli viettänyt viikon Kymenlaakson keskussairaalassa, käynyt läpi sappirakon leikkauksen ja kärsinyt selittämättömistä vatsakivuista. Silti kotiinpaluu ei tuntunut siltä kuin se olisi ollut lopun alku. Pikemminkin päinvastoin.
Hän vaikutti hyväntuuliselta – kuin elämä olisi vielä edessä. Seppo haki hänet sairaalasta, ja matka kotiin oli rutiininomainen, ihan tavallinen hetki veljesten yhteisessä arjessa. Ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että tämä olisi heidän viimeinen kotimatkansa yhdessä.
Kotiin päästyään Seppo varmisti, että jääkaapissa oli ruokaa, ja he juttelivat tulevasta. Oli ollut puhetta siitä, että liikunta olisi hyväksi. Että heidän pitäisi tehdä taas yhdessä kävelylenkkejä, kulkea tuttuja Kotkan katuja, aivan kuten ennenkin. Mutta ne lenkit jäivät tekemättä.
Yöpuhelu, jota ei koskaan tullut veljelle
Yöllä kivut iskivät uudelleen. Tapani olisi voinut soittaa veljelleen, mutta hän ei tehnyt niin. Hän tiesi, että Seppo laittaa kännykkänsä äänettömälle yöksi. Sen sijaan hän soitti ambulanssin itse.
Siinä on jotakin sydäntä särkevän yksinäistä – tieto siitä, että hän joutui soittamaan apua, mutta ei läheisimmälle ihmiselleen. Hän ei enää pystynyt kävelemään. Ja sitten, aamulla, tuli kohtalokas puhelu. Yksi niistä, jotka pysäyttävät ajan. Tapani Kansa oli poissa.
Lähtö, joka oli juuri hänen näköisensä
Veljenä menetys on musertava, mutta Sepon sanoissa on jotain lohdullista: ”Se on aina parasta, kun saappaat jalassa lähtee.”
Se kiteyttää niin paljon siitä, millainen Tapani Kansa oli. Hän ei ollut mies, joka suostuisi hiljalleen hiipumaan sairauden runtelemana. Hän eli täysillä, ilman kompromisseja – ja lopulta hän lähti omilla ehdoillaan.
Vaikka Tapani Kansa jätti tämän maailman yllättäen, hänen äänensä jää elämään. Laulut, jotka kerran vavisuttivat suomalaisten sydämiä, eivät vaimene. Ne soivat edelleen – yhtä vahvoina kuin aina ennenkin.
