Tiinan tarina sugar baby elämästä luksuksesta luopumiseen ja itsensä löytämiseen

Kuvittele hetki elämää, jossa samppanja kuohuisi illasta toiseen, matkalaukku olisi aina valmiiksi pakattu seuraavaa huippuhotellia varten, eikä käsilaukku ollut koskaan mitään muuta kuin Chanelia. Sellaista oli Tiinan arki – tai ainakin sen kiiltävä pinta – reilun 15 vuoden ajan. Hän oli sugar baby. Hän eli rinnakkain tanskalaisen liikemiehen kanssa, jonka lompakon paksuus mahdollisti elämän, joka muistutti enemmän elokuvaa kuin todellisuutta.

Mutta – ja onhan siellä aina se mutta – mielikuvamainen elämä päättyi tavalla, joka ei enää tuoksunut samppanjalta. Sen sijaan se haisi pettymykseltä ja pissalta. Kyllä, luit oikein.

Tämä on tarina, jonka Tiina jakoi Hanna Tikanderin uudessa podcastissa ”Hanna Tikander ja sokerideittaajat”. Ensimmäinen jakso tuo suomalaiseen keskusteluun aiheen, joka yleensä lakaistaan maton alle yhtä nopeasti kuin kiusallinen vieras juhlista.

Yksi lounas ja elämä muuttui

Palataan alkuun. Vuosi oli 2001. Pitkällä työreisulla Tokio oli kaikkea – neonvaloja, hektistä energiaa ja lupausta jostain uudesta. Siellä, sattumanvaraisella lounaalla, Tiina tapasi miehen, joka vaikutti elävältä Gatsbylta – charmikas, rikas, arvoituksellinen. Kahdeksan tunnin jälkeen Tiinalla oli kutsu luksuskartanoon ja avaimet hänen haaveilemaansa 60-luvun Porscheen.

Se oli alku sopimukselle, vaikkei koskaan kirjoitettu mustaa valkoiselle. Mies tarjosi rahaa, kultaa ja ylellisyyttä. Tiina antoi seuraa ja ehkä palasen ihailua – ei rakkautta, ei sitoutumista.

”Totuus on se, etten mä häntä koskaan rakastanut,” Tiina sanoo nyt, äänessään enemmän toteamusta kuin katumusta.

Suostuttelua, silkkiä ja äärirajoja

Aluksi kaikki oli kevyt leikki: korkeat korot, työmatkoja jotka muuttuivat lomiksi, viinit jotka virtasivat helposti, eikä koskaan tarvinnut kysyä hintaa. Mutta kuten kaikki sadut, myös tämä alkoi tummua.

Miehen fantasiat alkoivat kulkea polkuja, joille Tiina ei ollut valmis.

”Hän ehdotti, että virtsaisin hänen päälleen,” Tiina muistelee hiljaa, kuin ääneen lausuttu lause edelleen maistuisi karvaalta.

Ja siinä se hetki, kun sadun verho repeää. Silloin tajuaa, ettei ole enää lohikäärmeiden linnoissa prinsessana vaan kiinni tilanteessa, joka ei enää tunnu leikiltä – etenkään omilla ehdoilla.

Raha, joka ennen tuntui pelivälineeltä, muuttui kahdeksi ranteen ympärillä. Enää ei ostettu hetkiä hemmotteluksi, vaan kontrollia. Tiina ei voinut viedä ketään toista siihen maailmaan – hyvä ettei enää itseäänkään.

Kupla puhkeaa

Tarina ei päättynyt hiljaa hiipuen. Se huipentui riitaan – ihan kunnon myrskypilveen, jossa molemmat sanoivat ääneen ne asiat, joita olivat vuosia nielleet. Hän ei enää jaksanut miehen omistushalua ja vaatimuksia. Mies taas ei sulattanut sitä, että Tiinalla alkoi olla omia rajoja – saati sanottavaa.

Yhteys katkesi. Ja vaikka jotkut yhteiset tutut yrittivät ripotella päälle huhuja ja selityksiä, Tiina ei jäänyt märehtimään. Hän nousi ylös, yhtä kokemusta rikkaampana – ehkä vähän vähemmän sinisilmäisenä, mutta paljon enemmän omana itsenään.

”En ole tehnyt mitään mikä hävettäisi. Ja rakkaus on kivempaa kuin pröystäily,” Tiina sanoo nyt. Hänen elämänsä on siirtynyt uuteen vaiheeseen – sellaiseen, jossa ei ole ykkösluokan lippuja, mutta on joku, jolle voi sanoa ‘rakastan’ ilman ehtoja.

Miltä sugar baby -elämä oikeasti maistuu?

Sugar baby -ilmiö ei ole uusi – mutta nyt se alkaa viimein saada ääniä, kasvoja ja tarinoita. Niin podcasteissa kuin keskustelupalstoilla. Välillä se näyttää utopialta, välillä silkkaa hyväksikäyttöä. Useimmiten se on jotain siltä väliltä – sekoitus valintoja, mukavuuksia ja kompromisseja.

Ja jokaisella tarinalla on hintansa.

Tiinan kohdalla se hinta ei ollut pelkästään euroja. Se oli:

• aikaa
• itsemääräämisoikeutta
• kykyä erottaa oma tahto siitä, mitä toinen valmis maksamaan odotti vastalahjaksi

Mutta ehkä tärkeintä – Tiinan tarina ei pääty häpeään tai katumukseen. Se päättyy ääneen lausuttuun oivallukseen siitä, mikä elämässä oikeasti merkitsee: rakkaus, jota ei osteta. Ja rohkeus sanoa se ääneen – vaikka sitten podcastin mikrofoniin.

Kirjoittanut: Iiris Kaarina Niemi – toimittaja, joka uskoo, että tarinat alkavat sieltä, missä hiljaisuus yleensä alkaa.