Petolliset palasi räjähdysmäisesti – Amelien kohtalo yllätti jo ensimmäisessä jaksossa

Uusi kausi, ensimmäinen jakso – ja heti mentiin tunteisiin. Petolliset starttasi kuin kello kävisi takaperin: vanha tuttu kartano, uusi pelaajakattaus ja ne samat ilmaan leijuvat epäluulot, jotka tekevät tästä ohjelmasta niin koukuttavan. Vain yhdestä katseesta tai väärästä lausahduksesta voi seurata turmio. Ja tällä kertaa uhri oli Amelie. Hän putosi pelistä pois ennen kuin edes pääsi kunnolla iskemään korttejaan pöytään.

Ironista kyllä, hän ei edes ollut yksi petollisista.

Mutta totuus ei ole koskaan ollut tämän pelin tärkein sääntö.

Tunnelmaa kuin dekkarin sivuilta

Jos tämän kauden alku muistuttaa jotain, se voisi olla kohtaus jostain kadonneesta Agatha Christien käsikirjoituksesta. Kuvittele: joukko toisilleen lähes tuntemattomia ihmisiä suljetaan hämärään, linnamaiseen kartanoon. Ystävälliset hymyt ovat aina hieman liian leveitä, ja jokainen lause tuntuu piilotetulta ansalta. Sitten joku lausuu toisen pelaajan nimen – se on epäily, joka muuttuu salamannopeasti yksimielisyydeksi. Ja Amelie? Hän oli ensimmäinen, johon tähdet sattuivat osoittamaan väärin.

Ei siksi, että hän olisi tehnyt jotain. Vaan siksi, miten hän oli.

Aitous on valepuku

Tässä pelissä ei piilotella susia lampaiden vaatteisiin – täällä lampaat syödään ensimmäisinä, varsinkin jos ne näyttävät liian säkenöiviltä. Amelien kohtalo tuntui sinetöidyltä lähes alusta asti. Hän oli suora, itsevarma, vähän liiankin näkyvä alussa, jona enemmän kannattaisi liueta taustalle kuin loistaa estradilla.

Petollisissa ei palkita aitoutta – päinvastoin, se herättää epäilyksiä. Kilpailussa, jossa voittaa se, joka osaa esittää, ettei pelaa, Amelie yksinkertaisesti oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Kuka vedetään ensin?

Tämän kauden todellinen jännite ei tunnu enää olevan kysymyksessä “kuka on petollinen?”, vaan pikemminkin:

• kuka uskaltaa vedellä naruista ensin?
• kuka pelaa peliä ja kuka vain luulee pelaavansa?
• kuka näkee eteenpäin ja kuka jää pelin jalkoihin?

Se on peli, jossa manipuloiminen on suurempi ase kuin mikään liittouma. Ja Amelie, sydän auki, joutui tälle näyttämölle kuin gladiaattori ilman miekkaa.

Virhe – mutta ei sen hinnalla

Ja se kaikista herkullisin yksityiskohta: itse yksi petollisista myönsi tehneensä virheen. Peliliike, joka oli vähän liian näkyvä, vähän liian nopea. Mutta niin kuin näissä peleissä käy, se ei kostautunut hänelle – vaan sille, joka rohkeni olla vaarallinen hänen suunnitelmalleen.

Niin se menee Petollisissa – kuin Roomassa aikoinaan. Tuho ei tule ulkoa. Se alkaa sisältä.

Vasta alkusoitto

Ja jos ensimmäinen jakso oli vasta alkusoittoa, olemme todennäköisesti matkalla kohti koko kauden mittaista oopperaa, jossa jokaisella pelaajalla on oma salaliittonsa ja puukkonsa valmiina vyöllä.

Paljon ei tarvitse kuvitella, että pian kuulemme modernin version siitä kuuluisasta ”Et tu, Brute?” – ja osoittelemme samalla sekä ruudulle että peiliin.

Amelie – näkyvä, ei vaarallinen

Mutta palataan vielä hetkeksi Amelieen. Miksi hän joutui lähtemään heti alkumetreillä? Ehkä siksi, että hän oli kaikkea muuta kuin tavallinen. Ja Petollisissa juuri tavallisuus on suojakilpi.

• Liian kaunis
• Liian itsevarma
• Liian suorapuheinen

Se herättää pelkoa. Eikä pelkoa tarvitse perustella, riittää että se saa äänet nousemaan käsiin.

Lopulta Amelie ei ollut pahis – mutta hän oli liian helppo nähdä sellaisena.

Aitous on vaarallisin naamio

Ja ehkä juuri se on pelottavinta: aitous on vaarallisin valepuku, jonka voi pukea. Joskus syyllistä ei etsitä – vaan uhria, johon muiden epävarmuus voi heijastua. Ja siitä maksetaan kova hinta.

Myrsky on vasta alussa

Petolliset on tehnyt paluun. Ja jos jo ensimmäinen jakso heittää meidät suoraan myrskyn silmään, yksi asia on varma: tästä kaudesta ei tule helppo. Ei pelaajille, eikä meille katsojille, jotka yritämme seurata, kuka valehtelee ja kuka vain pelkää olevansa seuraava.

Pysy kuulolla. Todellisuus ei ole koskaan tuntunut näin epäluuloiselta.

– Aino-Riikka Lehtovaara
Viihteen myrskybongari ja juonien metsästäjä kimaltelevassa näyttämössä nimeltä tosi-tv.