Erika Vikman räjäytti Euroviisulavan rohkeudellaan ja omalla tyylillään
Kun Erika Vikman nousi Euroviisujen lavalle, se ei ollut vain esitys – se oli valloitus. Lateksissa hehkuva artisti, joka syleili tankoa kuin kuninkaallista valtikkaa, otti areenan haltuunsa periksiantamattomalla energialla. Areenan hiljaisuus ennen esitystä kertoi kaiken – odotukset olivat korkealla ja jännitys käsin kosketeltavaa.
Rohkeutta, ei röyhkeyttä
Erikan show oli kaikkea muuta kuin perinteinen. Se oli visuaalinen ja musiikillinen tykitys, joka yhdisti:
- Burleskia estetiikkaa
- Popin tarttuvuutta
- Rokin uhmakkuutta
- Suomalaista selkäytimestä kumpuavaa voimaa
Kun kappale Ich komme pärähti käyntiin, se ei jättänyt ketään kylmäksi. Esityksen nimi, joka saksaksi tarkoittaa arveluttavaan suuntaan viittaavaa ilmastausta, sai erityisesti brittiläisen median kohottelemaan kulmakarvojaan. The Sunin kuvaus esityksestä ”epämukavana” oli lähinnä osoitus ymmärtämättömyydestä, ei objektiivisesta kritiikistä.
Lavalla ei kuiskita
Erikan tyyli ei ollut pelkkä shokkiefekti – se oli tietoinen valinta. Hänen pukeutumisensa, koreografiansa ja elekielensä olivat osa kokonaisuutta, jonka tarkoitus ei ollut miellyttää, vaan herättää ajatuksia. Hän liittyy samaan vaikuttavien esiintyjien ketjuun, jossa Madonna, Dita Von Teese ja Liza Minnelli ovat ennen häntä käyttäneet kehoaan ja lavaansa viestien välineenä.
EBU:n (Euroopan yleisradioiden liitto) vaatimus lisäkankaasta Erikan asuun oli kuin kaiku menneiltä ajoilta. Mutta nykyään, kun jotakin yritetään määrätä näkymättömäksi, se saa usein juuri päinvastaisen vaikutuksen. Sensuuri kasvattaa huomion eikä poista sitä.
Eurooppalaisen viihteen peilitesti
Erikan esitys osoitti, että vaikka Euroviisut tunnetaan glitteristä ja hyväntuulisesta hassuttelusta, on niissä tilaa myös häiritsevän aidolle tulkinnalle. Ja juuri siinä on hänen viehätyksensä – hän ei tee ironisia viittauksia vaan uhmaa normeja suoraviivaisesti ja täydellä itsetunnolla.
Kun suomalainen artisti uskaltaa olla outo, seksikäs ja vakavasti otettava samanaikaisesti, syntyy jotain erityistä. Erika ei kumarrellut sääntöjä, hän muotoili ne uudelleen – näyttämättä keskisormea, vaan tanssimalla sen tilalle tähden. Hänen esityksessään vilahteli vaikutteita klassisesta kabareesta, pin-up kulttuurista ja jopa Lady Gagan visuaalisesta teatraalisuudesta – mutta kaikki oli omanlaista ja vahvasti henkilökohtaista.
Voitto ei ole pisteissä
Euroviisuhistorian aikakirjat ovat täynnä omaleimaisia esiintyjiä kuten Lordi, Conchita Wurst ja Verka Serduchka. Erika Vikmanin lisäys tähän joukkoon tuntuu luonnolliselta – ei ilmiönä, vaan omaäänisenä voimana, joka tuo lavalle jotain uutta ja tarpeellista.
Euroviisujen kruunu ei ole vain voitto. Se on paikka kulttuurisessa muistissa, tarina jota kerrotaan vielä pitkään. Rohkeus, ei varman päälle pelaaminen, tekee esityksestä legendaarisen. Erika Vikman ei odottanut vuoroaan, hän otti sen – ja teki sen tyylillä, joka jää mieliin.
— Sanni Korpela
Toimittaja, joka löytää glamourin sielläkin, missä toiset näkevät vain skandaalia.
