Robert De Niro ravisutti Cannesia ja haastoi Trumpin suoraan lavalta

Robert De Niro ei ole koskaan jäänyt taustalle. Cannesin filmifestivaaleilla hän keräsi katseet astellessaan lavalle vastaanottamaan elämäntyöpalkintonsa, Kultaisen palmun. Yleisö pidätti hengitystään, eivätkä reaktiot olleet yksiselitteisiä – taputusten ja hiljaisuuden välimaastossa liikuttiin, sillä mitä seurasi, ei ollut tavanomainen kiitospuhe.

Robert De Niron ura – enemmän kuin elokuvia

Elokuvaura, jonka tuo palkinto sinetöi, on ollut enemmän kuin lista klassikkoroolisuorituksia. De Nirosta on tullut amerikkalaisen elokuvan ruumiillistuma – Vito Corleonesta Frank Sheeraniin. Hänessä yhdistyvät hiljainen voima ja intensiteetti, jota ei voi opetella; se vain on. Mutta Cannesin lavalla nähtiin enemmän kuin ikoninen näyttelijä – nähtiin ihminen, joka ei aio vaieta.

Poliittinen julistus punaisella matolla

De Niro käytti tilaisuutensa puhua aiheesta, joka sykkii hänen sydämessään: taiteen ja demokratian puolustamisesta. Hänen kritiikkinsä kohdistui suoraan Donald Trumpiin, jota hän kutsui mm. ”moukaksi” ja ”taiteen viholliseksi”. Salin tunnelma vaihteli: osa yleisöstä hämmentyi, osa nyökkäsi hyväksyvästi ja twiitit alkoivat virrata.

De Niron sanat olivat:

• Henkilökohtaisia: ne heijastivat hänen syvintä huoltaan taiteen tulevaisuudesta.
• Yhteiskunnallisia: ne olivat kannanottoja nykytilanteeseen, jossa luovuuden vapaus on uhattuna.
• Taistelunhaluisia: hän ei tyytynyt seisomaan hiljaa — hän puhui suoraan, kiertelemättä.

Tulliuhat ja kulttuurikampailut

Yksi puheen kärjistä oli ehdotus, että ulkomaisille elokuville määrättäisiin 100 prosentin tullit Yhdysvalloissa. De Niron mukaan tämä olisi isku paitsi kansainvälisen elokuvan myös kulttuurienvälisen ymmärryksen sydämeen. Hän viittasi menneisyyden poliittisiin pelkoihin, joissa taide oli vaiennettava eikä juhlittava.

Ei vain puhe – vaan periaate

Vaikka De Niron poliittiset kannanotot eivät ole uusi ilmiö, Cannesin puheessa oli tuttujen leimahdusten lisäksi hiljaisuutta, joka huusi tiettyä lopullisuutta. Se saattoi olla jäähyväispuhe; tai ehkä paremminkin varoitus tulevasta. Se oli muistutus, että kun sukupolvia suurin näyttelijä puhuu, se ei ole sattumaa – vaan tarkoitus.

Taide on vastalause

Cannesin ilta ei jää historiaan pelkkänä kunnianosoituksena De Niron uralle. Se oli sanallinen taistelu siitä, mikä on taiteen tehtävä yhteiskunnassa. Taide ei ole vain viihdettä – se voi olla tiedostava teko, vastalause sortoa vastaan, vapauden puolustusmekanismi. Punaisella matolla käytiin kamppailu siitä, säilyykö luovuuden ilo ja sen myötä totuus näkyvissä.

Ja taistelu jatkuu

Robert De Niro ei tullut hakemaan pelkkää palkintoa. Hän tuli ilmoittamaan, että kamppailu ei ole ohi. Hänen puheensa ei ollut vain protesti – se oli muistutus. Että vapauden hetket ansaitaan puhumalla silloinkin, kun hiljaisuus tuntuisi helpommalta. Elokuvakaupunki Cannes tarjosi lavan; De Niro siitä teki barrikadin.