Hiljainen Euroviisuilta hämmentää faneja – missä tunnelma ja buuaukset?
Euroviisut – tuo eurooppalaisen musiikkimaun vuosittainen sirkus, joka yhdistää glitterin, suuria tunteita ja show-elementtejä, joita ei muualta löydä. Meille viisufaneille se on kuin joulu, kevät ja karnevaali samassa paketissa. Mutta tiistain ensimmäinen semifinaali Sveitsin Baselissa? No, sanotaanko suoraan: se jätti katsojat enemmän hämmentyneiksi kuin haltioituneiksi.
Heti show’n alettua reaktiot alkoivat pulputa nettiin. Jodelin intohimoiset viisuharrastajat, Redditin analyytikot ja X:n (eli entisen Twitterin) viisuasiantuntijat nostivat nopeasti saman kysymyksen esiin: missä oli tunnelma?
Missä oli yleisö?
Ei niinkään fyysisesti – kyllä he siellä istuivat, tuhansia päin katsomoa. Mutta äänettöminä. Näyttivät lähinnä siltä kuin olisivat tulleet katsomaan paikallisen urheiluseuran kauden päätösgaalaa, eivät kansainvälistä ilotulitusta, josta pitäisi lähteä korvat soiden.
Normaalisti Euroviisujen yleisö on kuin erillinen esiintyjä – se kiljuu, buuaa, nauraa, purskahtaa kyyneliin ja heiluttaa lippuja kuin henkensä edestä. Mutta Baselissa… hiljaisuus. Aivan kuin miksaajat olisivat säätäneet yleisön volyymin kokonaan alas tai ehkä jopa ottaneet ääniraidan kokonaan pois.
Lopputuloksena oli fiilis, joka muistutti enemmän kenraaliharjoituksia kuin liveshow’ta, jota seuraa miljoonat silmäparit ympäri maailmaa.
Teknisesti kunnossa – mutta ilman sielua
Lava oli komea, valot välkkyivät tuttuun tapaan, mutta yleisötön äänimaailma tuntui jättävän koko tapahtuman leijumaan johonkin välitilaan – vähän kuin katsoisi huolella lavastettua elokuvaa ilman taustamusiikkia. Kaikki oli ikään kuin kohdillaan… ja silti aivan pielessä.
Huhujen mukaan syynä oli buuauksen pelko. Viime vuoden kiistanalainen buuauskohina – kuten Loreenin voiton vastaanotto – oli ilmeisesti jättänyt järjestäjiin jälkensä. Mutta:
- Liika siistiminen vie pois show’n ytimen
- Tunnepurkaukset ja reaktiot tekevät Viisuista uniikin
- Kaaos kuuluu pakettiin
Paikka ei ollut paras mahdollinen
St. Jakobshalle vetää noin 12 000 katsojaa – ei huomattavasti vähemmän kuin viime vuoden Malmö Arena, mutta ero fiiliksessä oli valtava. Esiintymispaikka näytti liikuntahallilta tai golf-turnauksen oheisareenalta. Ei juuri siltä kansainvälisen juhlan sydämeltä, jota odotamme keväisin.
Fanit paikan päällä vahvistivat tunnelman olleen vaisu: yleisö passiivinen, ilmapiiri lattea ja moni näytti eksyneen paikalle tietämättä edes, kuka seuraavaksi esiintyy.
Suomi lavalla – mutta ilman vastakaikua
Sitten lavalle nousi Suomen oma toivo: KAJ. Pohjanmaan ruotsinkielinen trio toi lavalle karismansa ja kielikoukeronsa – käristyskielinen rakkauslaulu, liekit ja huumori herättivät ainakin suomenkieliset katsojat. Mutta taas – ilman yleisön reaktiota sekään ei noussut siivilleen. Ymmärsivätkö katsojat, että kyse oli läpästä? Vai otettiinko se täysin tosissaan? Sitä emme ehkä saa koskaan tietää.
Toivo suuntautuu torstaille
Kaikki ei ole kuitenkaan menetetty. Torstain toisessa semifinaalissa lavalle astelee Erika Vikman, Suomen draamakuningatar. Jos joku osaa sytyttää lavan tuleen ja puristaa show’sta kaiken mahdollisen, se on Erika.
- Onko torstain show energisempi?
- Palaako Euroviisujen tuttu tunnelma?
- Pystyykö Erika pelastamaan kokonaisuuden?
Yksi asia on nyt jo selvää: Euroviisut ilman ääntä ovat kuin Bond ilman martinia. Näennäisesti tuttu paketti, mutta ilman sitä ratkaisevaa makua.
Jatkoa seuraa – pysykää kanavalla. Ja toivottavasti ensi kerralla vähän kovemmalla volyymilla.
