Erika Vikmanin Ich komme ravistelee suomalaista häpeäkulttuuria ja avaa keskustelun naisen nautinnosta
Erika Vikmanin uusin euroviisukappale on nostattanut kiivasta keskustelua Suomessa – eikä suotta. Biisi nimeltä “Ich komme” (suom. “tulen”) ei kiertele eikä kaartele, vaan tuo naisen nautinnon suoraan valokiilaan. Se ei vihjaile, se väittää: nainen saa ja voi nauttia. Ja juuri tuo väite näyttää olevan monelle yhä vaikea hyväksyä.
Suoraa puhetta – ja reaktioita
Kun voimailija ja yrittäjä Anni Vuohijoki reagoi kappaletta kohtaan nousseeseen närkästykseen, hänen sanomansa oli selvä: nainen saa tulla. Vuohijoen Instagram-päivitys oli paitsi suorasukainen, myös äänekäs puolustus seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelle. Hän ei tarjonnut pehmeitä uudelleentulkintoja vaan latasi täysillä: on aika lopettaa kaksinaismoralismi.
Vuohijoen viesti kiteytyi yhdessä lauseessa: “Naiset eivät saa laulaa tulemisesta. Nainen saa mennä keittiöön.” Kommentti nosti esiin yhä elävän ristiriidan suomalaisessa kulttuurissa: miehille sallitaan avoimuus seksuaalisuudessa, mutta naisen ääni halutaan edelleen vaientaa.
Erika Vikman – näkyvä ja ristiriitainen
Erika Vikman ei ole ensimmäistä kertaa keskustelun keskiössä. Hänen esiintymisensä on ollut vuosien ajan itsevarmaa, viettelevää ja tietoisesti henkilökohtaista. Hän ei pyydä anteeksi eikä vähättele sanomaansa. Tämä asenne jakaa mielipiteitä – mutta juuri siksi hänen äänensä on niin tärkeä.
- Ei piilottelevia kielikuvia – vain suoraa puhetta
- Naisen seksuaalisuus ei ole häpeän aihe
- Tuen määrä kertoo tarpeesta murtaa vaikenemisen kulttuuri
Tuki kasvaa mutta vastustus pysyy
Vikman ei ole yksin. Julkisuuden henkilöt kuten Meiju Suvas ja Rita Niemi-Manninen ovat osoittaneet tukensa, avaten omia näkökulmiaan kappaleeseen ja sen sanomaan. Fanit jakavat postauksia, huudahduksia ja treenivideoita. Tukea löytyy yllättävistäkin suunnista – mutta samaan aikaan moni kokee kappaleen menevän “liian pitkälle”.
Kun nainen puhuu orgasmistaan, ongelma ei useinkaan ole itse aihe. Ongelma on siinä, että puhuja on nainen. Se haastaa syvälle juurtuneita oletuksia: kenen nautinto saa näkyä ja millä ehdoilla?
Kulttuuritaistelu ei ole vain musiikkia
Tämä ei ole pelkkä popkappale tai euroviisutempauksena. Kyse on laajemmasta kulttuurisesta siirtymästä kohti avoimuutta, tasa-arvoa ja rehellisyyttä. Erika Vikmanin “Ich komme” toimii katalysaattorina, mutta alla kytee paljon enemmän.
- Keskustelu naisen seksuaalisuudesta – ilman häpeää
- Oikeus määritellä oma keho ja tarina
- Kysymys siitä, kenellä on lupa olla äänessä
Vuohijoen tekstissä ei etsitä hyväksyntää, vaan julistetaan vaatimus: naisen ei tarvitse pyytää lupaa olla kokonainen. Sama pätee Vikmanin esitykseen – se ei ole pyyntö, vaan ilmoitus.
Se ei ole pelkkää provokaatiota. Se on vastalause. Askel kohti avointa kulttuuria, jossa orgasmi ei ole tabu, vaan inhimillinen osa elämää. Ja ensi kerralla, kun joku mumisee kiusaantuneena “Ich komme”, me voimme vain hymyillä ja todeta: “Kyllä – ja niin saa nainenkin.”
