Valitut elokuva sukeltaa kulttien synkkään maailmaan ja haastaa tabut nuorten silmin
Jos suomalaisesta elokuvasta puhuttaessa mieleen ei ensimmäisenä tule sana ”seksuaalinen” tai ”ahdistava”, Valitut muuttaa tämän nopeasti. Se ei ole tavanomainen elokuva – ei tyyliltään, aiheeltaan eikä vastaanotoltaan. Elokuva kuljettaa katsojan 1930-luvun Tornionjokilaaksoon, keskelle uskonnollista liikettä, joka muistuttaa enemmän kulttia kuin kirkkoa.
Tarinan keskiössä ovat näyt, uskonnollinen hurmos ja vallankäyttö, jotka risteävät vahvasti seksuaalisen kontrollin ja vaikenemisen kulttuurin kanssa. Ohjaaja ei suorista mutkia tai tarjoa katsojalle moraalisia hengähdystaukoja. Valitut ei ole elokuva, jonka aikana haetaan lisää popcornia – se vaatii pysähtymistä, ja katsojan on luotava suhde kerronnan ahdistavuuteen.
Ikärajapäätös, joka herätti keskustelua
Alun perin Valitut sai K16-luokituksen, mikä ei tullut yllätyksenä: tunnelma on raskas, kuvat visuaalisesti vahvoja ja sisältö paikoin häiritsevää. Mutta KAVI laski ikärajan K12:een, koska elokuvassa katsottiin olevan myös ”toivon elementtejä ja inhimillisiä vastavoimia” – ja seksuaalisuutta käsiteltävän ”peitellysti”.
Tämä päätös nosti laajemman kysymyksen pinnalle:
- Voivatko 12-vuotiaat todella käsitellä näin vaikeita teemoja?
- Onko kulttuurimme murroksessa, jossa tarinat eivät enää kuulu vain aikuisille?
- Onko parempi suojella nuoria vai valmistaa heitä todellisen maailman monimutkaisuuteen?
Historiasta kumpuava tarina
Valitut ammentaa voimaa korpelalaisuudesta, yhdestä lestadiolaisuuden haarasta, jonka puitteissa hengelliset näyt, Jumalan nimissä puhuminen ja valtuuttaminen muuttuivat häkellyttävän usein manipulatiiviseksi vallankäytöksi. Tämän historian tuominen valkokankaalle ei ole helppo tehtävä – eikä sen tarvitsekaan olla.
Vaikuttavat näyttelijäsuoritukset
Jessica Grabowsky ja Jakob Öhman tekevät vahvat roolit, ja heidän rinnallaan Alma Pöysti, Hannu-Pekka Björkman sekä Elina Knihtilä tuovat esiin suomalaista näyttelemisen syvyyttä. Heidän suorituksensa luovat intensiivisen tunnekokemuksen, jossa uskonto ja pelko kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka tuntuu iholla asti.
Elokuvan voima ja kysymysvastuu
Valitut ei tarjoa yksinkertaisia vastauksia. Se
- ei jaottele maailmaa hyvään ja pahaan,
- ei pyri lohdullisuuteen,
- ei pelkää epämukavuutta.
Sen sijaan se haastaa meidät katsomaan vaikeita hetkiä suoraan silmiin. Ja juuri siksi sen K12-luokitus tuntuu oudoksi – tai rohkeaksi, riippuen katsojan näkökulmasta. Elokuva pysäyttää miettimään, miten suhtaudumme nuorten kokemuksiin ja heidän kykyynsä ymmärtää elämää.
Aika puhua, aika katsoa
Ehkä olemme ajassa, jossa tarinat ovat puheen alku, ei pelon lähde. Jos nuori näkee TikTokissa samat teemat filtteröimättömämpänä, voisiko Valitut tarjota heille turvallisemman tavan kohdata sama? Keskustelun, eikä yksinäisen kokemuksen kautta.
Yhteenveto
Valitut on elokuva, joka ei katoa mielestä. Se jättää jäljen. Se pakottaa miettimään niin omaa historiaamme kuin suhdettamme siihen, mikä on oikea tapa kertoa vaikeita asioita. Se ei ole vain elokuvakokemus – se on kulttuuriteko.
- Se avaa vaietun osan suomalaisesta uskonnollisuudesta.
- Se nostaa esiin kysymyksiä taiteen ja vastuun suhteesta.
- Se tuo nuoret mukaan keskusteluun, jota liian usein vältellään.
Kuten Mae West totesi: “Elämässä pitää olla vähän liikaa kaikkea – muuten se ei tunnu miltään.” Valitut elää juuri tämän ydinajatuksen mukaan – se ei jää puoliväliin tunteissa tai tarinassa. Ja siksi se kannattaa katsoa. Ei tarvitse uskoa – mutta kannattaa katsoa.
