Kerro minulle jotain hyvää on Instagram-sukupolven itkuelokuvien klassikko joka ei jätä kylmäksi
Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You, 2016) on elokuva, joka ei jätä katsojaansa tunteettomaksi. Se perustuu Jojo Moyesin menestysromaaniin ja kuuluu niihin draamoihin, jotka eivät ujostele ravistella sydäntä – ja kyynelkanavia – perusteellisesti.
Yli esteettisen pinnan
Elokuvan alku saattaa tuudittaa turvallisuudentunteeseen. Emilia Clarken esittämä Lou muistuttaa romanttisten komedioiden kirkasta tähteä – värikäs, elämäniloinen ja hieman kömpelö hahmo tuo mieleen Bridget Jonesin tai Amélien. Mutta pehmeyden alta paljastuu tarina, joka ei pelkää pimeyttä.
Lou päätyy työskentelemään Willin (Sam Claflin) avustajana – miehen, jonka liikuntakyky on onnettomuuden vuoksi kadonnut, kuten myös halu jatkaa elämää. Tästä alkaa matka, jossa kepeys vaihtuu vähitellen moraalisiin kysymyksiin ja tunteiden syviin vesiin.
Romantiikkaa ja rotkoja
Vaikka kehyskertomus on rakkaustarina, elokuvan ytimessä on eettinen konflikti – kysymys siitä, kuka saa päättää elämän arvosta. Lou’n omalaatuinen ilo törmää Willin elämänhalun puutteeseen, ja samalla katsoja joutuu tarkastelemaan omia arvojaan: Onko rakkaus pelastus? Voiko se olla myös jäähyvässuukko?
Kritiikkiä vai kauneutta?
Elokuva on saanut paljon huomiota – sekä kiitosta että kritiikkiä.
- Ylistystä on tullut suorituksista: Clarke tuo rooliin lämpöä ja aitoutta, Claflin taas tuo Williin uskottavaa hiljaisuutta, joka puhuu enemmän kuin sanat.
- Kritiikkiä on esitetty tavasta, jolla vammaisuus esitetään. Moni kokee, että elokuva viestii, ettei elämä ole arvokasta ilman fyysistä vapautta ja seikkailua.
Yhtä kaikki, tarina liikuttaa – ja jakaa. Se on yhtä aikaa romanttinen fantasia ja moraalinen testi, jonka äärellä katsoja jää pohtimaan pitkään vielä lopputekstien jälkeenkin.
Tunteiden tykitystä
Vahvinta elokuvassa on tunne. Ohjaaja Thea Sharrock ei säästele tunnelatauksessa.
- Visuaalinen maailma muistuttaa pastellisävyistä unta – lähes liian kaunista ollakseen totta.
- Musiikki tukee melodraamaa tavalla, joka tekee surustakin esteettisesti hyväksyttävää.
- Käsikirjoitus ei välttele kyyneleitä – se suorastaan kutsuu ne esiin.
Sukupolvikokemus
Kerro minulle jotain hyvää ei ehkä ole mestariteos, mutta se on jotakin muuta merkityksellistä: se on sukupolvikokemus. Monille se tarjoaa turvallisen tavan käsitellä kuolemaan tai rakkauden vaikeaan luopumiseen liittyviä teemoja kauniisti kuvitetussa paketissa.
Ei ihme, että sitä on tituleerattu Instagram-sukupolven Casablancaksi. Se on elokuva, jonka monet jakavat ja jonka edessä itketään – yhdessä. Ja joskus, juuri se riittää tekemään tarinasta merkityksellisen.
Arvosana: ★★★★☆
