Petri Raivio jättää A-Studion hiljaisesti – Mitä tämä kertoo Ylen ja journalismin muutoksesta
Jos olet viime vuosina seurannut A-studiota, tiedät Petri Raivion. Hän on ollut kuin uutislähetyksen pohjoistähti – vakaa, selkeä ja aina paikallaan, vaikka maailma ympärillä myrskysi. Mutta nyt tuo tuttu ilme on poissa. Raivio on jättänyt hyvästit A-studiolle, eikä lähdössä ollut dramatiikkaa – ellei lasketa sitä hiljaista sävyä, joka jäi ilmaan leijumaan hänen viimeisen lauseensa jälkeen.
”Tämä A-studio oli minun viimeinen lähetykseni. Jatkan tästä muihin tehtäviin tässä yhtiössä”, Raivio totesi rauhallisesti, melkein arkipäiväiseen sävyyn. Ei isoja sanoja, ei fanfaareja – ei edes pientä kiitosta kameralle. Ja silti: jotain olennaista muuttui.
Hitaat hyvästit kertovat usein enemmän kuin nopeat lähtöretoriikat.
Yksi aikakausi sai päätöksensä kuin vanha merikapteeni, joka yksinkertaisesti laskee lipun ja lähtee ilman seremonioita. Pois ilman draamaa – mutta ei ilman merkitystä.
Mutta mitä tapahtui kulissien takana?
Miksi juuri nyt? Ylen käytävillä kiertää nyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Onko kyseessä ylennys? Strateginen siirto kohti yhtiön päätöksenteon ytimeen? Vai liittyykö taustalla viime kuukausien rakennemuutoksiin ja ohjelmakarttojen uudelleenmuotoiluun?
Taustalle piirtyy laajempi kuva. Tammikuussa Marja Sannikka siirtyi A-studiosta yksityiselle viestintäsektorille ja aloitti uudessa roolissaan Milttonilla. Tämä siirto ei ollut yksittäistapaus, vaan merkki mahdollisesta trendistä:
- Journalistit siirtyvät vaikuttajarooliin yksityissektorille
- Ajankohtaisohjelmien vetovoima voi olla murroksessa
- Perinteisen median formaatit eivät ehkä enää tarjoa kaikkea
Kun myös Petri Raivio poistuu, kysymme entistä vahvemmin:
- Onko kyse sattumasta vai rakenteellisesta muutoksesta?
- Alammeko nähdä uudenlaista urasiirtymää mediakentässä?
- Onko televisiolla enää samanlaista vetovoimaa journalistien silmissä?
Vallansiirto vai näkymätön askel?
Tämä ei ole pelkkä henkilöhaastattelu. Tämä on kertomus vallasta, uravalinnoista – ja niistä ovista, jotka avautuvat, kun toiset sulkeutuvat. Raivion poistumisessa on juuri siksi jotakin erityistä: hiljaisuus voi joskus olla kovempi kuin suurin uutisotsikko.
Vertailua voi hakea jopa kansainvälisiltä kentiltä. Kun prinssi Harry ja Meghan Markle jättivät brittihovin, heidän hiljainen protestinsa puhutteli – ei siksi, mitä he sanoivat, vaan siksi, mitä he jättivät sanomatta. Samankaltainen hiljainen jännite leijuu nyt myös tämän suomalaisen uutisruudun yllä.
Kuka tulee tilalle – ja onko sillä merkitystä?
Toki, joku tulee Raivion tilalle. Studio ei jää tyhjäksi, lähetys jatkuu. Mutta joskus suurin uutinen ei ole se, kuka astuu ruutuun, vaan kuka katoaa sieltä hiljaa.
Sillä kun ruudulla vuosia ollut katse sammutetaan, jää vielä pitkäksi aikaa jälkikaiku ruudun toiselle puolelle – meihin, katsojiin. Usein sitä ei heti edes huomaa, ennen kuin uutisilta alkaa puuttua jotain. Sävy. Rytmi. Ihminen.
Tällä hetkellä vain Yle tietää varmasti, minne Petri Raivion tie vie seuraavaksi. Me muut jäämme arvailujen varaan – ja siihen tuttuun tunteeseen: joskus isoimmat uutiset tapahtuvat ilman, että niitä koskaan sanotaan ääneen.
