Bruce Parryn Tribe sarja paljastaa ihmiskunnan rajat ja kulttuurien aidon kohtaamisen
Kuvittele itsesi keskelle viidakkoa, roikkumassa tasapainon ja paniikin rajalla. Olet dokumentintekijä, joka on tottunut pitämään kameraa kädessään paikassa, jossa useimpien sydän hakkaisi jo pelkästä hyttysen ininästä. Olet matkustanut maapallon syrjäisimpiin kolkkiin, juonut asioita, joita ei kutsuta cocktailiksi, ja osallistunut rituaaleihin, jotka saisivat Hollywoodin tuottajatkin kohottamaan kulmiaan. Silti mikään ei oikein valmista siihen hetkeen, kun joku yrittää – täysin vilpittömästi ja perinteen nimissä – työntää sukuelintäsi takaisin sisäänpäin.
Tervetuloa Bruce Parryn maailmaan. BBC ei ehkä olekaan ihan sellainen kuin muistit.
Bruce Parry ja Tribe-sarjan rohkeus
Bruce Parry – tuo silminnähden rauhallinen, entinen kuninkaallisten merivoimien luutnantti – on tullut monille tutuksi Tribe-dokumenttisarjastaan. Siinä hän matkustaa alkuperäiskansojen pariin, asuu heidän keskellään, elää heidän arkeaan ja ottaa osaa rituaaleihin, jotka heilauttavat länsimaista mukavuuden mittaria suuntaan “ääri”.
Mutta kaikelle on rajansa. Parrylle se tuli vastaan jossain päin Uutta-Guineaa, kun yksi hänen uusista ystävistään ilmaisi kiintymystään ja perinteiden kunnioitusta varsin… konkreettisesti. Tarkoitus ei ollut loukata, päinvastoin – se oli ele, joka juonsi juurensa sukupolvien takaisiin tapoihin. Ja silti: Parry löysi itsensä tilanteesta, jossa ensimmäistä kertaa elämässään hän sanoi “ei”.
Kokemuksia äärirajoilla
Parry ei ole jättänyt kiveäkään kääntämättä. Hänen aiemmista kokemuksistaan voi mainita esimerkiksi:
- juoma, joka valmistettiin oksennuksesta osana puhdistumisrituaalia
- tansseja tulen ympärillä
- eläinuhrauksia osana seremonioita
- osallistumista ympärileikkausrituaaleihin havaitsijana
Nämä kokemukset dokumentoitiin – ei sensaatiohakuisesti, vaan uteliaasti ja empaattisesti. Parry suhtautui kaikkeen kokemaansa nöyryydellä ja avoimuudella. Mutta juuri tuo yksi hetki Uudessa-Guineassa osoitti rajan, jota hän ei ollut valmis ylittämään. Ehkä ensimmäistä kertaa hänestä tuli enemmän osallistuja kuin tarkkailija, ja se teki yksinkertaisesta sanasta “ei” merkittävämmän kuin mikään näkyvä teko.
Ei seikkailija, vaan sillanrakentaja
Tribe ei ole tosi-TV:tä tai klikkiotsikoita kalasteleva ohjelmasarja. Se ei pyri shokeeraamaan, vaan luomaan yhteyksiä ja ymmärrystä. Parrylle ei riitä pelkkä paikalla oleminen; hän haluaa ymmärtää. Hän ei arvostele vaan kysyy: “Kuka minä olen tuomitsemaan?”
Hän kohtasi toisen voimakkaan hetken Angolassa Mucubal-heimon luona. Siellä kauneusihanne vaatii etuhampaiden poistamista. Parry kunnioitti tätä kulttuurin ilmaisumuotoa, mutta päätti olla osallistumatta. Tämä ei ollut torjunta, vaan harkittu päätös – ele, jolla oli enemmän merkitystä moraalisesti kuin visuaalisesti.
Hiljaisuuden voima dokumentoinnissa
Nykykatsoja ymmärtää riskit, jotka liittyvät eri kulttuurien kuvaamiseen. Dokumentaarisuus ilman kriittistä tietoisuutta voi lipsua helposti kolonialistiseksi tai eksotisoivaksi katseeksi. Bruce Parry tiedostaa tämän. Hän ei sorru helppoihin ratkaisuihin vaan:
- osallistuu kunnioittaen, ei pelkästään näyttelemällä rohkeutta
- tietää, milloin hiljaisuus kertoo enemmän kuin kuva
- asettaa itsensä epämukavuuteen vilpittömän ymmärtämisen nimissä
Niinpä juuri tämä valinta – kameran sammuttaminen herkässä hetkessä – tekee Tribe-sarjasta erityisen. Siinä missä muut ohjelmat yrittäisivät näyttää kaiken, Parry tietää, että joskus rohkein teko on olla näyttämättä.
Lopuksi
Bruce Parry ei ole vain mies, joka kulki kameroineen läpi maailman heimojen. Hänestä on tullut dokumentaarisuuden esimerkki, joka ymmärtää rajojen olemassaolon – niin fyysisesti, kulttuurisesti kuin moraalisesti.
Tribe ei ole rohkea siksi, että se näyttää kaiken. Se on rohkea, koska se tietää milloin olla näyttämättä. Siksi siitä on tullut yksi BBC:n vaikuttavimmista ja aidosti eettisimmistä dokumenttisarjoista.
