Erika Vikman räjäytti Euroviisut – diskokuningattaren tarina jatkuu ilman anteeksipyyntöjä

Kuvittele tämä: Olet lentokentällä, Helsinki-Vantaalla, tavallisena sunnuntai-iltana. Joku saattaa palata Kanarian-matkalta, joku toinen ehkä työreissulta. Mutta sitten – Erika Vikman astuu lentokoneesta kuin aikamatkustaja suoraan 1970-luvun glam-kaudelta. Väriä, kimallusta ja tähtiainesta, jota ei voi ohittaa. Fanit kiljuvat, salamavalot räpsyvät, ja tunnelmassa on jotain Hollywoodin kulta-ajasta. Ainoa, mikä puuttuu, on savukkeen sävyttämä one-liner Norma Desmondin tapaan: “I’m ready for my close-up.”

Ja voi pojat, Erika todellakin oli valmis.

Totta puhuen, 11. sija Euroviisuissa ei ehkä herätä kansallista juhlaa, mutta that’s not the point. Erika ei hypännyt Euroviisujen lavalle voittaakseen numeroin – hän tuli ottamaan tilansa. Paukutti korkonsa permannoille ja sanoi suoraan: tässä minä olen, ja en vie vähempää kuin kaiken.

*Ich komme* – enemmän kuin biisi

Hänen kappaleensa Ich komme ei ole vain biisi. Se on manifesti. Sanoitus, asuvalinnat, lavashow – kaikki huusi yhtä ja samaa viestiä: tässä on nainen, joka ei kumartele, vaimene tai silottele kolojaan yleisön mukavuuden takia. Se oli flirttiä, uhmaa, leikkiä ja voimaa – kaikki yhdessä paketissa. Se oli Erika itse.

Aito pettymys, ei katkera

Lentokentällä Vikman puhui ilman henkistä meikkiä. Hän oli iloinen siitä, mitä tiimi saavutti, mutta ei kiistänyt harmiaan siitä, ettei sijoitus ollut korkeampi. Silti pettymys ei kuulostanut katkeralta. Se tuntui aidolta – ja siksi niin samaistuttavalta. Tämä ei ollut pelkkä kilpailu. Tämä oli vallankumous paljeteissa.

Legendaariset jatkot

Ja ne jatkot sveitsiläishotellin aulassa? Klassikko syntyi siinäkin. Erika hehkui kuin Grace Jones pahassa flunssassa säkkijärveläisen serenadin päällä. ”Samppanjaa roiskui mun suuhun,” hän sanoi tavalla, joka joko sai suomalaisen punastumaan tai syttymään – tai sitten molempia yhtä aikaa.

Kohti seuraavaa lukua: uusi albumi

Mutta nyt katse kääntyy seuraavaan lukuun. Albumi on jo työn alla samalla porukalla, joka rakensi Ich komme -show’n. Studiossa mennään all in – ei varovaisesti, vaan liekit hulmuten. Tämä ei ole tauko tai hiljentyminen. Tämä on seuraava vaihe. Sitä ei pysäytetä.

Yksi Vikmanin haastattelulausahdus jäi soimaan mieleeni kuin kesähitti yökerhon kaiuttimissa:

”Tuolla tarvittiin sellainen nainen, joka ei ole hallinnassa.”

Siinä se on. Ytimekkäästi koko hänen viestinsä. Tämä on jotain, mitä miesartistilta ei ikinä vaadita – eikä siksi kukaan mies sitä sano. Mutta Erika sanoo – ja siksi hän on jotain muuta. Disruptoija. Femme fatale. Kulttikuningatar, jonka ruutuun astuminen räjäyttää turvallisuusalueet ilmaan.

Liika vai juuri sopiva?

Kaikki eivät tietenkään rakastaneet. Oli niitä, joiden mielestä olemus oli “liian paljas”, “liian provosoiva”, liian… jotain. Mutta kuten Erika on jo todistanut, hänelle ei kelpaa sanat ”sopiva” tai ”maltillinen”. Hän ottaa mieluummin riskin tulla torjutuksi kuin kutistuu odotuksiin.

Kuka oikeasti haluaa katsella turvallisia tähtiä, kun saatavilla on joku, joka polttaa koko areenan tunteella?

Kesäkiertueet ja tulevat tähdet

Kesällä Vikman palaa lavoille – ilman viisupaineita, mutta suuremmalla karismalla kuin koskaan. Euroopan kiertue ehkä vielä syntyy haaveista, mutta tähdet ovat jo oikeassa asennossa.

• Uusi albumi tekeillä
• Karisma entistä suurempaa
• Lavat kutsuvat jälleen

Ja niissä tähdissä lukee: V-I-K-M-A-N.

On täysin selvää, että Erika ei ole mikään one-hit-wonder. Hän on tarina, joka kirjoitetaan uudestaan joka käänteessä – yhä suuremmin kirjaimin. Hän ei tullut pyytämään anteeksi tai varovasti kokeilemaan rajaa. Hän tuli räjäyttämään sen.

Lopuksi: Erika jää

Ich komme? Totta kai. Mutta tärkeämpää on se toinen viesti:

Erika Vikman jää.

Ja meidän paikka on eturivissä – ripsiväri vähän levinneenä ja sydän vähän nopeammin lyöden.