Euroviisut 2024 myrskyn silmässä musiikin ja politiikan törmäys herättää keskustelua
Euroviisut – ilotulitusta, paljettien kimallusta ja kansainvälistä ystävyyttä juhlistava spektaakkeli, jonka perimmäinen tarkoitus on ollut yhdistää mantereita musiikin keinoin. Tänä vuonna lavalla nähdään jälleen tuttua väriloistoa ja tyylejä laidasta laitaan, mutta esityksiä saattaa yhdistää jotakin odottamatonta: varjo, joka lankeaa yhä voimakkaammin koko tapahtuman ylle.
Viime kuukausina Eurovision laulukilpailun ympärille on kasautunut ennennäkemättömän vakavaa keskustelua. Yli 70 artistia ja kulttuurivaikuttajaa, mukaan lukien kymmenen suomalaista, on allekirjoittanut vetoomuksen Euroopan yleisradioliitto EBU:lle. Kirjeessä vaaditaan Israelin sulkemista pois vuoden 2024 kilpailusta. Vetoomus on suora ja peittelemätön, ja siinä syytetään EBU:ta siitä, että se ”normalisoi ja kaunistelee” Israelin toimia Gazan alueella.
Yksi tämän kirjeen kotimaisista allekirjoittajista on laulaja Kaija Kärkinen, jonka ääni tuo dokumenttiin sekä symbolista painoarvoa että suomalaisille tutun kasvon. Tämä ei ole ohimenevä huomio, vaan merkki siitä, että aihe koskettaa laajasti eri taiteen aloja ja niiden näkemyksiä kansainvälisestä vastuusta.
Politiikka kohtaa lavan – mutta missä roolissa?
Euroviisut on tunnettu periaatteestaan pysyä erossa politiikasta, mutta monet hetket sen historiassa todistavat toista. Aiemmat esimerkit, kuten Venäjän sulkeminen Krimin valtauksen jälkeen ja Dana Internationalin voitto vuonna 1998, ovat osoittaneet, että kisat toimivat haluttiinpa tai ei kulttuurisen ja poliittisen ilmaisun areenana.
Tämän vuoden tunteet kuitenkin vaikuttavat syvemmiltä. Israelin ja Gazan välinen sota on vaatinut kymmeniä tuhansia ihmishenkiä ja YK on käyttänyt vakavia ilmaisuja puhuessaan tilanteesta. Kysymys kuuluu: voiko maa, jota syytetään kansainvälisen oikeuden rikkomuksista, todella osallistua kilpailuun, joka mainostaa itseään toivon ja rauhan edistäjänä?
Artisti keskellä myrskyä: Eden Golan
Vuoden 2024 kiistan keskellä seisoo Israelin edustaja Eden Golan. Lavalle astuessaan hän ei kanna mukanaan pelkästään kappaletta – hänen esiintymisensä itsessään on poliittinen ele, hänen läsnäolonsa itsessään kyseenalaistetaan. Siinä missä esiintyjät yleensä voivat keskittyä musiikkiinsa, Golan toimii nyt kahden maailman; kulttuurin ja politiikan välisenä rajapintana.
Yhteisöllisyydestä erillisyyteen?
Euroviisut on vuosikymmenten ajan rakentanut mielikuvaa rajat ylittävästä musiikillisesta yhteydestä. Mutta nykyisessä tilanteessa vaikuttaa siltä, että esirippu on repeämässä. Kysymykset oikeudenmukaisuudesta, osallisuudesta ja vastuusta valtaavat yhä enemmän tilaa melodioilta ja sanoituksilta.
Mikä Euroviisut tänä vuonna siis on?
- Juhla erilaisuudelle vai symboli kaksinaismoralismista?
- Yhteinen kokemus vai hajautunut kannanotto?
- Turvasatama musiikille vai epävarma näyttämö poliittisille ristiriidoille?
Yksi asia on kuitenkin varma: tänä vuonna lavavalot eivät yksinään voi peittää näkyviltä sitä laajempaa kontekstia, jossa kisat käydään. Kukaan lavalle nouseva ei tee sitä täysin neutraalisti – yleisö katsoo esityksiä nyt uudesta kulmasta, etsien rivien väleistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Jokainen sävel saattaa olla enemmän kuin sävel.
Viisujen tulevaisuus: entistä moniäänisempi – mutta entistä raaempi?
Kun kilpailuilta koittaa ja kamera alkaa kiertää spektaakkelin ympärillä, ei yksiäkään ilonkyyneliä tai juhlahalauksia voi enää lukea niin yksiselitteisesti. Taustalla soi se hiljainen viesti: entä jos tämä kaikki ei ole pelkkää eskapismia, vaan äänekäs muistutus siitä, miten maailma nykyään toimii?
Eurovision 2024 saattaa jäädä historiaan yhtenä ristiriitaisimmista kisoista koskaan. Se on säilynyt ja säihkynyt vuosikymmenien ajan, mutta tässä ajassa sen on pakko kohdata todellisuus. Nyt kysymys ei ole vain siitä, kenellä on paras kappale – vaan siitä, kenellä on valta olla mukana.
- Skandaali saattaa olla läsnä lavan jokaisessa nurkassa.
- Musiikki ei ole irrallaan politiikasta, eikä koskaan ole ollutkaan.
- Kysymys ei ole enää vain viihteestä vaan myös arvovalinnoista.
Ehkä tämä vuosi muistetaan niistä lauluista, mutta vielä enemmän siitä tunnelmasta, joka jäi päälle: sekoitus säveliä, kannanottoja ja todellisuuden häivähdyksiä. Ehkä juuri se tekee tästä vuodesta Euroviisujen aidosti mieleenpainuvimman.
