Gugi Kokljuschkinin muistokonsertti Tavastialla – suomalaisen musiikkilegendan viimeinen encore
Kuolinilmoitus. Se on yksi elämän viimeisiä virallisia hetkiä – painettu mustavalkoinen muistutus siitä, että joku tärkeä on poissa. Kun sellainen ilmestyy Helsingin Sanomiin, sen tarkoitus on selkeä: pysäyttää aikakausi hetkeksi. Mutta kun kuolinilmoitus koskee Vasilij ”Gugi” Kokljuschkinia, se ei ole vain suruviesti. Se on kuin lavalle vielä kerran kajautettu encore. Viimeinen kumarrus miehelle, joka ei koskaan astunut vain kulisseihin – hän rakensi nekin, valoineen ja savukoneineen.
Musiikkineuvos Gugi, kuten häntä myöhemmällä iällä kutsuttiin, eli elämää, jossa rytmi tuli selkärangasta ja bisnesvaisto kuin lavalta ylös katsottu spottivalo – kirkas, mutta aina kohdillaan. Gugi oli suomalaisen musiikkimaailman moniosaaja jo ennen kuin se oli trendikästä. Hän ei vain laulanut, vaan ajatteli musiikkia, muodosti siitä uria, ilmiöitä – kokonaisen kulttuurisen maiseman.
Topmostin aikaan Gugi oli mikrofonin varressa, mutta myöhemmin hänen vaikutusvaltansa kasvoi etenkin siellä, mihin yleisö ei näe. Hänet tunnettiin saman verran pukumiehenä kuin showmiehenä.
- Finnlevyllä
- Universalilla
– Gugi löysi, ohjasi ja uskoi, kun muut vielä miettivät. Hänen ansiostaan monien artistien äänet kuuluivat silloinkin, kun piratismi kaatoi muita kuin dominonnappeja.
Mutta vaikka ajoi levy-yhtiötä läpi myrskytuulten, Gugi ei menettänyt show’n nälkää. Muistatko X Factor Suomen? Vuosi oli 2010 ja miehet yli kuudenkympin eivät tavallisesti poseeranneet televiisorissa arvioimassa nuorten TikTok-sukupolven toiveita. Mutta Gugi istui tuomaripöydässä, ylipolvipaita päällä, hymy hieman virneessä – edelleen lavatähti, silmä tarkkana.
Ja juuri sellaiseen tapaan hänen hyvästinsä nyt annetaan. Ei alahuuli väpättäen, vaan musiikilla, valoin, ihmisillä.
Muistokonsertti Tavastialla
5.5.2025 Tavastian lavalle nousevat suomalaisen musiikin ystävät, tekijät ja tähdet muistamaan Gugia tavalla, joka olisi saanut hänen hyväksyvän nyökkäyksen:
- vahvalla soundilla
- pienellä dramatiikalla
- ja tietysti täydellä talolla
Muistokonsertti ei siis ole pelkkä kiitos. Se on osoitus siitä, että Gugin jalanjälkeä ei mitata levymäärissä tai listasijoissa. Se mitataan tunnelmassa, joka jää ilmaan, kun viimeinen sointu soi. Tavastiassa kuullaan, miltä yhteinen kulttuurimuisti kuulostaa, kun se laulaa yhdestä henkilöstä – siitä miehestä, jonka vaikutus ulottui tanssilattialta toimitusjohtajan pöydän taakse.
Gugin elämässä soi sekä bassolinja että pitkäkaariset strategiapuheet. Hän osasi olla rehvakkaan lavamiehen näköinen, mutta kuunnella silti, kun joku uusi ääni haki suuntaa. Sellaisen ihmisen menetys ei ole vain perheen tai ystävien suru – se on pieni haikeus kaikille meille, jotka olemme kuunnelleet musiikkia ja joskus pohtineet, kuka sen mahdollisti.
Lepoon ja muistoon
Hänet haudattiin Profeetta Elian kirkossa, ortodoksisen perinteen syvässä hiljaisuudessa, suitsukkeen savun keskellä. Siellä, ikonien alla, saattoi vielä kuulla kaiun – ehkä Topmostin kitarariffin, ehkä yhden viimeisen rohkean päätöksen lepatuksen.
Suomi tietää, miten suuret miehet saatetaan matkaan. Mutta harvoin se tekee sen näin tyylillä. Helsingin Sanomat, tuo kansakunnan valtava arkkitehti, julkaisi Gugin ilmoituksen Mikael Wiehen runon kera.
”Kuka oisin, ilman sua?”
Ei lämpimämpää eron lausetta voi musiikille sanoa.
Meille jää muistot – ja musiikki. Ja kun Tavastian verhot kohoavat ja ensimmäinen akordi iskee ilmaan, voi olla, että joku tuntee pienen väreilyn. Silloin tiedät: legenda ei poistu äänettömästi. Se jää kaikumaan.
