Ina Mikkola ja Hannu Karpo – Journalismin Rohkeat Äänet Kohtaavat Sukupolvien Yli

Joidenkin kohtaamisten merkitystä ymmärtää vasta jälkikäteen. Ja kun puhutaan kahdesta suomalaisen journalismin eri sukupolven rohkeasta äänestä – legendaarisesta Hannu Karposta ja nykyajan pelottomasta tarinankertojasta Ina Mikkolasta – voi sanoa, että heidän yhteentörmäyksensä oli enemmän kuin sattumaa.

Ensikosketus televisioon

Mikkola palasi muistelmissaan Karpon poismenon jälkeen hetkeen, joka jäi hänen mieleensä pysyvästi: ensikosketukseen televisioon Karpon ohjelmassa. Kuvitellaanpa tilanne. Pieni, yhdeksänvuotias Ina, vielä täysin vailla käsitystä siitä, että hänestä tulisi vuosien päästä tunnettu journalisti, mutta jo tuolloin täynnä uteliaisuutta ja halua nähdä ja kysyä.

Karpo, tunnettu tinkimättömästä tyylistään ja vahvasta näkemyksestään, ei ollut mies, joka jakeli avaimia tv-uralle kenelle tahansa. Hänen maailmassaan aitous oli kaikki kaikessa – ja juuri siksi Mikkola teki häneen vaikutuksen. Kyseessä ei ollut laskelmoitu lapsitähti tai taitavasti brändätty mediatuote, vaan tavallinen lapsi, jolla oli luonteva ote kameraan. Karpo näki sen heti.

Haastattelu joulupukkeina esiintyneistä julkisuuden henkilöistä

Ohjelmassa Mikkola sai tehtäväkseen haastatella julkisuuden henkilöitä, jotka esiintyivät joulupukkeina. Tämä ei ollut mikään ennalta käsikirjoitettu, varman päälle pelattu tilanne, vaan Karpolle tyypillinen tapa tehdä asioita: heittää ihminen suoraan tilanteeseen, jossa oma ajattelu ja läsnäolo ratkaisevat. Kysymykset piti keksiä itse, ja Karpon tavasta työskennellä voi nähdä yhtäläisyyksiä myös siihen, miten hän itse teki juttunsa – suoraan, rehellisesti ja ilman turhaa kiertelyä.

Journalismin syvin olemus

Kun Mikkola nyt katsoo taaksepäin kohtaamistaan Karpon kanssa, yksi asia nousee esiin ylitse muiden: journalismin ydin ei ole vain faktoissa tai neutraalin etäisessä tarkkailussa. Se on kykyä:

• Nähdä ihminen tarinan takana
• Uskaltaa kysyä
• Mennä paikkoihin, joihin muut eivät mene

Tämä oli Karpon tapa tehdä journalismia – ja on helppo nähdä, että samankaltainen pelottomuus määrittää myös Mikkolan työskentelyä tänä päivänä.

Karpon tapa tehdä journalismia

Karpon maine rakentui hänen tavalleen olla aina heikompien puolella. Tämä antoi hänelle sekä intohimoiset tukijansa että kovaääniset kriitikkonsa. Karpo ei koskaan esittänyt olevansa täydellisen objektiivinen – hän kertoi tarinoita valitsemastaan näkökulmasta eikä peitellyt mielipiteitään.

Nykyjournalismissa, jossa objektiivisuus ja tasapuolisuus ovat jatkuvan keskustelun kohteena, Karpon tapa tehdä asioita saattaa herättää ristiriitaisia ajatuksia, mutta juuri se teki hänestä legendan.

Journalismin perintö jatkuu

Tällaiset hahmot eivät katoa hetkessä. Eikä heidän vaikutuksensa rajoitu heidän omaan aikaansa. Kun Mikkola kirjoitti siitä, mitä Karpo hänelle opetti, kyse ei ollut vain henkilökohtaisesta muistosta – se oli osa suomalaisen journalismin jatkumoa. Karpon ja Mikkolan tapa tehdä journalismia ei ehkä kuulu valtavirtaan, mutta juuri siksi se pysyy elävänä.

Ja onhan siinä jotakin melkein kohtalon ivaa: Hannu Karpo toi pienen Ina Mikkolan televisioon, ja nyt, vuosia myöhemmin, Mikkola kirjoittaa hänen tarinaansa osaksi digitaalista maailman aikaa. Jotenkin tuntuu varmalta, että Karpo olisi arvostanut tätä hienoa kehää – tarkkanäköisen tarinan, joka liittyy uusiin sukupolviin ja jatkuu vielä pitkään.