Israel keräsi Euroviisuissa yllättävän yleisöpottin – muuttuiko laulukilpailu vaikuttamisen työkaluksi?

Kuvittele seuraavaa: lavalla pauhaa konfettisade, spottivalot räiskyvät ja koko Eurooppa pidättää hengitystään. Ja sitten – boom! – Israel nappaa lähes 300 pistettä yleisöäänissä. Tuntuu kuin joku olisi tempaissut glitterkruunun suoraan Marie Antoinetten päähän ja julistanut uuden kuningattaren. Mutta kun kaikki kimallus laskeutuu ja studiohiljaisuus ottaa vallan, moni jää hämmentyneenä mutustelemaan jälkimakua. Mistä tässä kaikessa oikeastaan oli kyse?

Yleisöäänien mysteeri

297 pistettä. Kyllä, luit oikein. Israelin Eden Golanin esitys kahmi yleisöltä lähes kolmesataa pistettä – enemmän kuin Spotify-kuunteluluvut tai aiempien viisujen vertailut voisivat mitenkään selittää. Esimerkiksi neljänneksi sijoittunut KAJ sai kymmenkertaiset kuuntelut, mutta pöydältä ei noussut pölyäkään samalla tavalla. Tässä ei pelkästään soitettu viisiä – tämä oli kokonainen PR-operaatio.

Ja tämä ei ollut mikään yksittäistapaus:

• Viime vuonna Eden Golan sai valtavan määrän pisteitä jäädessään silti viidenneksi.
• Tänä keväänä käynnistyi useilla kielillä – myös suomeksi – somekampanjoita.
• Yuval Raphael kannusti äänestämään toistuvasti, jopa 20 kertaa.
• Mainoksia näkyi YouTubessa, Instagramissa ja jopa Times Squarella.

Vaikka kampanjointi ei ole kiellettyä – ainakaan vielä – herää kysymys: missä kohtaa viihde muuttuu vaikuttamiseksi? Milloin laulukilpailusta tuli PR-taistelu, jossa artisti on pelkkä rekvisiitta?

Missä on alkuperäinen Euroviisu-henki?

Viisut syntyivät yhdistämään hajanaista Eurooppaa – tuomaan sodan jälkeiseen maisemaan melodian toivoa. ABBA muutti Ruotsin musiikkihistoriaa, Conchita Wurst rikkoi sukupuolirajoja lavalla. Silloin aitous oli edelleen osa viisujen ydintä. Mutta nyt, kisat näyttävät enemmän kansainvälisen politiikan sivunäyttämöltä.

Tänä vuonna lavalle nousi Israel – taustalla sota. Finaalin jälkeen Israelin pääministeri ilmoitti pakkosiirroista Gazassa. Yleisössä kuultiin buuauksia. Kamerat kuitenkin katsoivat toiseen suuntaan:

• Televisio-ohjaus rajasi buuaukset kuvasta pois.
• Kuvakulmat keskittyivät artistiin protestoinnin sijaan.
• EBU piti show’n ulkokuoren siistinä – vaikka pinnan alla kuohui.

Viihde haluttiin pitää ”puhdistettuna”, mutta totuus alkoi vuotaa jo harjoituksissa.

Asiantuntijat äänessä

Suomalaisasiantuntijat – poliittisesta tutkijasta Timo R. Stewartista Ylen Mikko Silvennoiseen – totesivat, että kampanjointi ei ole sääntöjen vastaista. Mutta onko se reilua? Kun joku pelaa kuin vaaleissa, muut tippuvat kelkasta.

Euroviisut alkavat muistuttaa enemmän laskelmoitua äänioperaatiota kuin musiikkikilpailua. Mikä avuksi?

Mahdollisia ratkaisuja

Entinen viisuedustaja Anna Muurinen ehdottaa:

1. Yksi ääni per puhelinliittymä.
2. Tuomariston valtaa voisi vähentää.
3. Boykotti – jos tilanne niin vaatii.

Rohkeita ajatuksia, mutta ehkä tähän hetkeen tarpeellisia. Sillä jos Spotify kertoo toista tarinaa kuin äänestystulos, olemme uudenlaisen kysymyksen äärellä: onko kyse kansansuosiosta vai algoritmien hyödyntämisestä kampanjasodassa?

Eden Golanin ”Hurricane” keräsi 4,5 miljoonaa kuuntelua. KAJ:n ”Pala maailma” päätyi yli 45 miljoonaan. Missä siis oikeasti kulkee menestyksen raja?

Lopuksi – mitä me jäämme kaipaamaan

Ylen Mikko Silvennoinen summasi lopuksi lausahduksellaan: ”taide voitti”. Kommentti saatettiin tulkita kriittiseksi – ehkä sen kuului olla. Se saattoi olla muistutus siitä, mitä Euroviisut voivat olla parhaimmillaan:

• Esiintymislava aitoudelle
• Voima ja rohkeus näkyviksi
• Yhteisen ilon ja musiikin juhla

Jos toivomme Euroviisujen säilyttävän edes jotain alkuperäisestä utopiastaan, pelisäännöt on kirjoitettava uudelleen. Ja meidän jokaisen tulisi kysyä: ketkä niitä kirjoittavat – ja kenen etua ajatellen?

Lumi Mäenpää on viihdetoimittaja, joka ei kaihda kulissien taakse kurkistamista. Hän seuraa draamaa lempipaikaltaan, lavan reunalta, ja tietää, milloin musiikki on vain osa tarinaa.