Janne Saarisen tarina: selviytymistä, unelmia ja toivoa aivovamman jälkeen
Jos Janne Saarisen elämä olisi elokuva, sen alku suorastaan räjähtäisi liikkeelle – kelkkailuonnettomuus Lillehammerissa, jossa nuori mies lentää radalta päin ratavallia. Mutta kuten hyvässä draamassa kuuluukin, hän ei jää maahan makaamaan. Vaan vaikka hieman horjuen, hän nousee – valmiina kohtaamaan uuden näytöksen elämässään.
Monilahjakkuus villasukissa
Saarinen ei ole mikään tavanomainen kulkija. Hän on ollut esillä monessa roolissa: radiojuontaja, näyttelijä, kelkkailija, ja ehkä ennen kaikkea oman elämänsä comeback-tyyppi. Hänen tarinassaan yhdistyvät suomalainen sisukkuus ja rosoinen dramatiikka: aivovamman jälkeen hän ei jäänyt sairastuvan vangiksi, vaan palasi siihen, mistä syttyy – kameraan, komiikkaan ja kelkkailuun.
Surrealistinen arki
Lillehammerin onnettomuus oli vain muutama kuukausi sitten. Vaikka fyysinen toipuminen edistyi, arki oli muuttunut kummalliseksi. Tavalliset asiat, kuten ostoslistan muistaminen, olivat yllättäen liian haastavia:
- Soittaa äidille kysyäkseen, mitä kaupasta pitää ostaa
- Kuuntelee tarkasti
- Unohtaa sen täysin matkalla kotiin
Ja silti – samanaikaisesti hän voi muistaa näyttelijävuorosanat ulkoa. Tämä ristiriita luo arjesta lähes unenomaisen kokemuksen, jossa järki ja tunne kohtaavat oudossa tanssissa.
Rooli, joka säihkyy
Jokin valopilkku, tai ehkä paremminkin – spotlight – löytyy elokuvasta nimeltä Cancel. Saarisen rooli ei ole suurinta valtavirtaa, mutta se puhuu kokeneen, elämää nähneen ihmisen äänellä. Kun hän puhuu kuvauksista, silmät syttyvät:
- Dialogi uppoaa kuin vanha laulu
- Kipujenkin keskeltä kumpuaa motivaatio
- Läsnäolo kameran edessä on kuin kotiinpaluu
Ehkä juuri siksi hänen suorituksessaan on sitä jotain, mitä ei voi opetella – vain kokea.
Muistin mysteeri
Saarinen voi unohtaa arjen tärkeimpiä tehtäviä, mutta muistaa kolme sivua vuorosanoja virheettömästi. Psykologien mukaan tämä kertoo siitä, mikä on hänelle merkityksellistä. Näytteleminen ei ole vain työ – se on osa identiteettiä, joka sairastumisenkin jälkeen on jäänyt koskemattomaksi.
Unelmat ja rajat
Vaikka toipuminen on kesken, Saarinen ei suostu luopumaan unelmistaan. Marraskuussa hänelle tehdään uusi arviointi, joka voi muuttaa kaiken. Silti hän elää:
- Tietoisesti
- Täysillä
- Kiihkottoman päämäärätietoisesti
Ja entä kelkkailu? Yllätys: hän on matkalla takaisin jäälle! Lääkäri antoi luvan – mutta uuden säännön turvin: Unelmat eivät saa vaarantaa terveyttä. Hän tiivistää sen itse: ”Jos elämä sanoo, että hidasta – niin sitten hidastetaan.”
Tarinan taika
Janne Saarisen tarinassa yhdistyvät epäonnistuminen ja ylösnousemus. Se on kertomus siitä, että toipuminen ei ole suoraviivaista, eikä se aina tuo takaisin sitä, mitä menetettiin – mutta se voi antaa jotain uutta, jopa merkityksellisempää.
Me katsojat, lukijat, ja ihmiset hänen ympärillään saamme siitä paljon: inspiraatiota, perspektiiviä – ja ehkä muistutuksen siitä, että hauraus ja voima voivat asua samassa kehossa. Kun pää on suojattu kypärällä, sydämellä on tilaa hengittää.
