Jenni Vartiainen ja kehoarvuuttelun umpikuja – joko riittäisi?
Vuonna 2023 juorulehti Seiska pudotti ”uutispommin”: Jenni Vartiainen on raskaana. Yksi pieni ongelma – se ei ollut totta. Eikä kukaan vaivautunut kysymään häneltä asiasta ennen kuin otsikot jo huusivat lööpeissä.
Nyt, pari vuotta myöhemmin, Vartiainen avasi tuntojaan Aki Linnanahteen podcastissa. Ja hän ei pidätellyt sanojaan. Tämä episodi oli hänelle loukkaava ja häiritsevä – eikä hän ole unohtanut sitä. Eikä hänen kuuluisi unohtaa.
Kun keho ei ole oma, vaan kaikkien arvuuteltavana
Vartiainen kertoo, miten hänen yksityiselämänsä napattiin myyntituotteeksi ilman lupaa. Yksi kuva, yksi väärin tulkittu vatsan muoto, ja yhtäkkiä hänen oletetusta raskaudestaan spekuloitiin kaikkialla. Kukaan ei kysynyt mitään – koska ei tarvinnut. Julkisuuden henkilön vartalon arviointi kun tuntuu olevan ikään kuin kaikkien oikeus.
Tässä piilee se varsinainen ongelma. Naisten kehoja katsellaan, punnitaan ja puidaan julkisesti, aivan kuin ne eivät kuuluisi heille itselleen. Raskaus, painonvaihtelut, ulkonäkömuutokset – kaikki ovat vapaata riistaa. Ja mikä pahinta, olemme tottuneet tähän.
Miksi tämä tuntuu niin normaalilta?
Vartiainen kysyy podcastissa osuvan kysymyksen: miksi juuri raskaus on asia, josta saa spekuloida estoitta? ”Miksi tässä ylitetään rajoja? Eihän muistakaan asioista tehdä julkista arviota lehtien otsikoissa.”
Ja hän on täysin oikeassa. Kuvitellaanpa tilanne, jossa joku julkkismies ilmestyy gaalaan, ja seuraavana päivänä otsikoita revitään hänen mahdollisesta sairaudestaan, fyysisistä muutoksistaan tai jostain muusta yksityisestä seikasta.
- Tuntuisiko se hyväksyttävältä? Tuskin.
- Silti naisille tämä on arkipäivää.
Uskaltaisimmeko vain antaa ihmisten olla?
Juoru myy. Tästä tuskin päästään mihinkään. Mutta voisimmeko jo kollektiivisesti tehdä päätöksen, että toisten kehojen arvailu ei ole viihdettä? Että jokaisella on oikeus jakaa tai olla jakamatta omasta kehostaan sen verran kuin itse haluaa – ja omilla ehdoillaan?
Vartiainen sanoo asian suoraan ja ilman kaunistelua: ”Nyt jumalauta annetaanko asian olla.”
Ehkä meidän pitäisi kuunnella häntä.
