Mandimai Sundbergin rohkea matka myrskyn läpi – miten someajan äitileijona voitti ennakkoluulot

Jos nykymaailmassa haluaa nähdä todellista draamaa, ei tarvitse mennä teatteriin. Riittää, kun avaa kännykän. Meidän aikamme näyttämö ei ole enää punaisilla samettiverhoilla verhoiltu sali, vaan internetin väritön virta, joka ei arkaile – eikä armahda. Siellä tunteet lyövät yli, ja joskus osuvat suoraan sydämeen.

Mandimai Sundberg, 24, tietää sen ehkä paremmin kuin kukaan muu suomalainen vaikuttaja. Hän ei ole pelkkä tubettaja tai somekasvo. Hän on kahden lapsen äiti, yrittäjä, realityohjelman Petolliset -kilpailija – ja yksi niistä harvoista vaikuttajista, jotka ovat valmiita pysymään omana itsenään, silloinkin kun se on kaikkea muuta kuin helppoa.

Mutta kun on nuori, nainen ja näkyvä, internet ei kohtele lempeästi. Etenkään, jos kehtaa rikkoa rajoja.

”Jotkut toivoivat, että saisin keskenmenon”

Lause pysäyttää, eikä suotta. Mandimai oli vasta 21-vuotias, kun kertoi odottavansa esikoistaan. Siitä hetkestä alkoi myrsky, joka ei jäänyt pelkäksi kritiikiksi. Hänen äitiyttään, ikäänsä, rahatilannettaan ja ihan koko elämäänsä käytiin läpi ääneen – ja usein armotta. Sosiaalisessa mediassa (ja erityisesti Jodelin nimettömissä keskusteluissa) hänestä tuli kohde, projekti, jonkun toisen purkautumisen seinä.

Ja silti hän jäi seisomaan. Raskaana. Julkisena. Nuorena.

Jos maailmassa on ollut manuaali sille, miten olla tyttö, nainen ja sitten äiti, se on harvoin ollut Mandimain kaltainen. Liian moni meistä on kuullut sen saman käsikirjoituksen:

• Ensin olet liian nuori,
• sitten liian vanha,
• ja jossain siinä välissä sinun tulisi olla täydellinen.

Suoriutua äitiydestä, urasta, parisuhteesta ja somepäivityksistä. Olla kiitollinen, mutta ei liikaa. Näkyvä, mutta ei mitään liian räväkkää.

Mandimai ei valinnut tätä polkua. Hän tallasi sen itse.

Punainen iltapuku ja punainen viiva

Kun hän saapui Petolliset-ohjelman lehdistötilaisuuteen punaisessa iltapuvussa, hän oli kaikkea muuta kuin tuo epävarma nuori nainen, jolta maailma joskus kysyi, onko sinulla oikeus tehdä sisältöä. Hän ei vain tiedä, että on. Hän tietää myös miksi se on tärkeää. Ja toimii sen mukaan.

Nimellä Jodelissa – kyllä, oikeasti

Kun muut vaikuttajat kaikkoavat, Mandimai joskus kävelee suoraan huhujen keskelle. Hän on jopa osallistunut keskusteluihin Jodelissa omalla nimellään – temppu, joka saisi vanhan koulukunnan viestintätoimistot pyörtymään lattialle.

Ja vaikka tällainen avoimuus ei ole aina helppoa, ehkä juuri se tekee hänestä niin kiinnostavan. Sillä maailmassa, jossa naisvaikuttajalta odotetaan siloiteltua imagoa ja epämääräistä kiitollisuutta ”näkyvyydestä”, Mandimai rikkoo kaavan.

• Hän ei selittele,
• ei koristele,
• hän sanoo asiat, kuten ne ovat.

Ja ei, se ei tee hänestä vaikeaa. Se tekee hänestä aidon.

Some ei armahda – mutta totuus kantaa

Julkisuus on pelottava peli. Se ottaa osia ihmisestä ja ripustaa ne näytteille – muokattuna, tulkittuna, usein väärinymmärrettynä. Jokaisella katsojalla on oma versio Mandimaista, ja se ei aina muistuta sitä naista, joka syöttää lapsensa, itkee kiireistä arkea ja yrittää samalla pitää kiinni unelmistaan.

Mutta juuri niissä hetkissä Mandimai loistaa. Ei seuraajamäärän tai realityjulkisuuden takia – vaan siksi, ettei hän ole hukannut itseään siihen kaikkeen. Hän seisoo sen silmään katsovan aitouden takana, joka nykyajassa on harvinainen valuutta.

Ihmisyys – se todellinen sisältö

Mandimai tietää hyvin, mistä somen suosio voi syntyä. Ei filtereistä eikä klikkihoukuista, vaan siitä, että joku uskaltaa olla, no, ihminen.

Ehkä siksi Mandimaista on tullut enemmän kuin nimi ruudulla. Hänestä on tullut tarina.

Ja se tarina kertoo nykyajasta jotain aika olennaista:

• Mitä maksaa naisen näkyvyys vuonna 2024?
• Entä nuoren äidin ääni someaikakaudella?
• Ja kuinka monta kertaa meidän täytyy unohtaa, että ruudun takana on aina lihaa ja verta oleva henkilö, ennen kuin opimme muistamaan sen?

Mandimain viesti: En katoa hiljaisuuteen

Mandimai ei ole jäänyt odottamaan muiden armoa. Hän ei katoa hiljaisuuteen, eikä pyydä sääliä. Hän puhuu. Jakaa. Ja ennen kaikkea, jatkaa.

Hän muistuttaa meitä, että kaiken sensuroinnin, pehmennyksen ja filtterien jälkeen tarinan arvo nousee vasta silloin, kun se on kerrottu rehellisesti.

Silloinkin – ja ehkä juuri silloin – kun se satuttaa.