Netflixin Havoc tarjoilee veristä toimintaa ja Tom Hardyn tykitystä – joko rakastat tai vihaat tätä elokuvaa
Jos etsit toimintaviihdettä, joka ei pelkää liioittelua, Havoc saattaa olla juuri sinulle. Se on Netflixin uusin äärimmilleen viritetty toimintaelokuva, joka testaa katsojan sietokykyä, mutta myös tarjoaa taidokkaasti koreografisoitua väkivaltabalettia.
Veri lentää ja rytmi soi
Havoc ei säästele väkivallassa: nyrkit viuhtovat ja luodit viheltävät kuin paholaisen metronomia. Tom Hardy kulkee kaiken läpi naarmuitta, ja vaikka maailma ympärillä palaa, hänen kasvoillaan ei värähdä mikään. Tässä elokuvassa ei ole kyse realismista – se on täysin oma, hyperstilisoitu maailmansa.
Koeteltu ohjaaja ja tuttu estetiikka
Ohjaaja Gareth Evans tunnetaan jo aiemmista The Raid -klassikoista, ja tässä elokuvassa hän jatkaa samalla polulla, mutta lisää kierroksia:
- Katsojakokemus on intensiivinen, jopa uuvuttava.
- Visuaalinen tyyli on synkkä, lähes painajaismainen.
- Elokuvan rytmi ei hellitä – väkivalta on jatkuvaa, tauotonta ja taidokkaasti leikattua.
Siinä missä The Raid sisälsi suoraviivaista toimintaa, Havoc tuntuu enemmänkin kaoottiselta sekasorrolta, jota joko rakastaa tai vihaa.
Tom Hardy: Yksinäinen susi
Hardy esittää jengisotaan sotkeutuvaa etsivää, joka taistelee yksin. Hahmo on vähäpuheinen ja tunteeton – ehkä liiankin:
- Ei taustatarinaa, vain viitteitä menneisyydestä.
- Ei psykologista kehitystä, mutta valtava fyysinen intensiteetti.
- Sankari, mutta vailla perinteistä moraalista selkärankaa.
Katsojana jää kaipaamaan jotakin inhimillistä – edes yhtä mustelmaa, edes yhtä hetkeä empatiaa.
Reaktiot: jakava ja keskustelua herättävä
Sosiaalinen media on räjähtänyt mielipiteistä:
- Twitterissä puhutaan ”väkivaltapornosta”.
- Redditissä katsojat pahoittelevat suosituksiaan.
- YouTubessa laskureita siitä, kuinka monta henkeä elokuvassa päädyttiin kadottamaan.
Havoc ei jätä kylmäksi. Se joko hylätään heti, tai se ahmitaan yhdellä istumalla. Kyse on hyvin visuaalisesta ja emootiovetoisesta katselukokemuksesta.
Suomi mukana toimintafiilistelyssä
Yllättävä lisä suomalaisille katsojille: elokuvan visuaalisesta ilmeestä vastasi osittain tamperelainen Troll VFX. Noin 60 suomalaista tekijää viimeisteli väkivallan koreografioita digitaalisesti. Taustalla näkyy siis myös ripaus Finlaysonia – ja ehkä hitunen mustamakkaraa.
Yhteenveto: Hulluutta vai taidetta?
Voidaanko Havocia pitää elokuvallisena taiteena? Ehkä. Se on kuin juoma, joka tarjoillaan veitsenterällä:
- Täynnä Die Hard -henkeä,
- maustettu Sin City -tyylisellä estetiikalla,
- viimeistelty Grand Theft Auto -hengellä – ilman sääntöjä.
Lopulta Havoc on kuin junaturma, josta ei voi kääntää katsettaan. Se ei ehkä jää sydämeen – mutta jää mieleen. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka visuaalinen väkivalta voi olla yhtä aikaa puistattavaa ja kiehtovaa.
Aino L. Huttunen
Kuten hyvä tarinakin – joskus kaaos on osa kauneutta.
