Sinkkuillallinen paljastuu kulissien draamaksi – näin tosi-tv huijaa katsojia
Sinkkuillallinen, tuo brittiläinen tosi-tv-ilmiö, houkuttelee katsojia ruoan, flirttailun ja kevyen jännityksen lupauksella. Mutta kaiken kepeän viihdyttävyyden taustalta paljastuu synkempi todellisuus, jossa todellisuus taipuu käsikirjoitukseksi ja aitous uhrataan dramaturgian alttarilla.
Illallinen, joka ei lämmitä
Ohjelma näyttää ensikatsomalta tavalliselta deittiohjelmalta. On ruuanlaittoa, kemian etsintää ja kömpelöitä naurahduksia. Mutta kun osallistuja Mared kertoi kokemuksistaan sarjan kulisseissa, koko formaatti sai aivan uuden sävyn.
- Ruokia valmistetaan kuin lavasteita – ei syötäväksi.
- Keskustelut katkaistaan jatkuvasti ja toistetaan, kunnes tuottajat ovat tyytyväisiä.
- Oikeita tunteita ei juuri nähdä – ne leikataan jälkikäteen haluttuun muottiin.
Maredin mukaan yksi kohta saatettiin purkittaa jopa 20 kertaa ennen kuin se hyväksyttiin. Vasta sitten, kun sävy, sanat ja ilmeet sopivat tuotannon käsikirjoitukseen, otos voitiin päästää jatkoon. Tunnelma ei ole intiimi illallinen vaan ennemminkin koe-esiintyminen sarjaformaattiin.
Pinnallinen pinta paljastaa kontrollin
Vaikka ohjelmassa puhutaan treffailusta ja kemiasta, todellisuudessa osallistujilla ei ole kontrollia edes siihen, keneen he päätyvät istumaan saman pöydän ääreen. Tuotantoryhmä valitsee kumppanit, ohjaa vuoropuhelut ja manipuloi tilanteet näyttämään dramaattisilta – joskus täysin päinvastoin kuin mitä kokijat itse olisivat halunneet esittää.
- Kumppanit valitaan tuotannon ehdoilla.
- Ruokailut ovat aikaviivästettyjä, joskus lavastettuja.
- Osallistujia kuljetetaan ja kuvataan jopa päivien ajan ilman palkkiota.
Ja kaikesta tästä vaivasta huolimatta palkintona on korkeintaan minuutti ruutuaikaa ja jäähtyneen annoksen esittäminen herkullisena.
Imago rakennetaan leikkuupöydällä
Ehkä ohjelman kyseenalaisin piirre on se, miten ihmisten persoonat leikellään valmiiksi muottiin. Katsoja näkee karikatyyrin eikä todellista ihmistä:
- Yksi saa pellemäisen roolin jo ensimmäisen hassun kommentin perusteella.
- Naiset esitetään usein joko koomikkoina, kylminä hahmoina tai koheltajina.
On vaikea ajatella, että tällainen edustaisi deittailun todellisuutta. Pikemminkin kyseessä on teatteri, jossa tuntemattomat esittävät valmiiksi kirjoitettuja tunteita, ja kamera varmistaa, että kukaan ei unohda hymyillä oikealla hetkellä.
Miksi me silti katsomme?
Kaikesta tästä huolimatta ohjelma vetää katsojia puoleensa. On turvallista nauraa toisten noloudelle – ehkä siksi, että se saa meidän omat epäonnistuneet treffit tuntumaan inhimillisiltä. Tosi-tv antaa meille luvan kurkistaa muiden kaoottisiin hetkiin ilman, että joudumme osallistumaan itse.
Se on viihdettä, joka toimii kuin valmisateria – vähän teollinen, ei kovin täyttävä, mutta silti helppo napata arki-illan pelastukseksi. Ja ehkä, aivan salaa, osa meistä katsoo ohjelmaa, koska olemme kiitollisia siitä, ettei juuri meidän ensimmäinen treffimme päättynyt naanleipä-pizzan ja rommikärryn äärelle.
Loppupäätelmä
Sinkkuillallinen ei ole niinkään tosi-tv:tä kuin koreografioitua näytelmää, jossa osallistujat uhrataan viihdyttävyyden alttarille. Silti ohjelma kiehtoo – ehkä juuri siksi, että se on meille tuttu ja etäinen yhtä aikaa. Katsomme sitä, vaikka tiedämme paremmin. Tai ehkä juuri siksi, että emme tiedä, mitä muuta katsoisimme.
Sinkkuillallinen, Liv-kanavalla joka arkipäivä klo 17.00. Tarjolla kylmää ruokaa, kuumaa draamaa – ja kourallinen haaleita toiveita.
