Stephen Colbert iskee Trumpin tullipolitiikkaan huumorilla joka naurattaa koko Amerikkaa
Joskus politiikka on niin käsittämätöntä, että ainoa looginen tapa käsitellä sitä on nauraa – ja ehkä vähän itkeäkin. Amerikkalaisen yö-tv:n kuninkaana tunnettu Stephen Colbert tietää tämän paremmin kuin kukaan. Hän nappaa päivän kuumimman poliittisen farssin, jauhaa sen läpi satiirin koneistonsa ja tarjoilee sen illalla yleisölle hopeavatitarjottimelta… terävällä huumoripiikillä koristeltuna tietenkin.
Tällä viikolla Colbertin tähtäimeen joutui – kukapa muukaan – Donald Trump ja tämän uusimmat tullisuunnitelmat. Niitä ei varsinaisesti esitelty valtiomiehen elkein tai harkitun talouspolitiikan hengessä. Ei, ne saapuivat Washingtonin show’ta muistuttavaan byrokratiaan yhtä elegantisti kuin norsu posliinikauppaan.
Colbert, jonka ”Late Show” on jo vuosia ollut yhdistelmä politiikkaa ja stand upia, ei pidätellyt. Keskiviikon jaksossa hän tarttui Trumpin tullipolitiikkaan kuin hammaslääkäri särkyyn – kipupisteitä etsien ja naurulla puuduttaen.
”Donald Trumpin ansiosta Amerikka on vihdoin vapautettu siitä tyranniasta, että voisi ostaa tavaraa muualta,” Colbert tiivisti.
Nakkisoppa, jossa vitsaileva toimituksellisuus kohtaa poliittisen todellisuuden, oli valmis nautittavaksi.
Satiriasta se tavara syntyy
Colbertin kuvaus tulliprosessin valmistelusta ei juuri jättänyt tilaa arvailuille: kuin ”ideanikkarointia vessan oven läpi kello kolmelta aamulla.” Näin räikeän osuvaa vertauskuvaa ei luultavasti löydy edes Washingtonin pyöröovien sarkastisimmista muistelmista.
Parhaimmillaan Colbert muistutti meitä, että nämä uudet tullit eivät ole ensimmäinen loikka taaksepäin – ne seilaavat suoraan 1930-luvun lama-aikojen korkeuksille. Aikakauteen, jolloin kauppapolitiikan nimiin vannottiin yhtä suurella rakkaudella kuin hammastahnan jähmettyneisiin mainoslupauksiin.
Ja koska historia toistaa itseään, Colbert heitti lavalle myös Herbert Hooverin – kyllä, sen Hooverin:
”Vain yksi syy siihen, miksi muistamme Herbert Hooverin yhtenä suurista presidenteistämme,” Colbert totesi pokerinaamalla, väläyttäen virnistyksen, jonka taustalla kaikui historiaopintojen traumaattiset yläastekuvat.
Ironiaa, sähköä ja toivoa
Mutta Colbert ei pitänyt show’taan pelkkänä iloitsemisen kenttänä. Satiirin sekaan mahtui nipistys toivoa. Hän nosti esiin liberaalituomari Susan Crawfordin vaalivoiton Wisconsinin korkeimpaan oikeuteen – voiton, joka torppasi kirjaimellisesti miljardööri Elon Muskin tukemat vastavoimat.
”Kun edes maailman rikkain mies ei saa tahtoaan läpi sähkölompakolla, ehkä meillä on toivoa,” Colbert intoili. Ja lisäsi kuivasti, että seuraavaksi Musk varmasti yrittää ostaa planeetan. Tai no, miksei kahta.
Modernin ajan narri
Colbertin ohjelma oli samalla kertaa poliittinen purkulaite ja komediaspektaakkeli. Se muistutti meitä siitä, mitä oikeasti hyvä satiiri voi olla:
- älykästä
- purevaa
- tarpeeksi kärjekästä, että sen muistaa seuraavanakin aamuna
Tämä ei ollut pelkkä naureskeluhetki vaan hyvin kirjoitettu tarina – kuin Hollywood-elokuva, jonka huipennus ei tapahdu Valkoisessa talossa vaan kirkkaiden studiovalojen loisteessa New Yorkissa, missä Colbert seisoi yleisönsä edessä, viitta harteillaan.
Stephen Colbert ei vain referoi uutisia. Hän lataa ne täyteen ironiaa, juonenkäänteitä ja sellaisia vitsejä, jotka osuvat sielläkin, missä nauru yleensä loppuu.
Nauru, joka yhdistää
Hän on modernin ajan narrimme – sellainen, jolta se kaikkein rehellisin totuus lipsahtaa huomaamatta, naurun mukana.
Ja kun amerikkalainen politiikka tuntuu olevan liekeissä ja byrokratia muuttunut omaksi villiksi eläimekseen, Colbert antaa meille tärkeimmän selviytymiskeinon:
- naurun, joka paljastaa
- naurun, joka yhdistää
- naurun, joka sanoo ääneen sen, mitä moni miettii hiljaa
Amerikka ehkä rakentaa muureja, mutta Colbert rakentaa punchlinejä. Me muut emme voi kuin taputtaa.
— Ada Ranta
Viihdetoimittaja, joka ei koskaan väsy seuraamaan, kun politiikka ja komiikka törmäävät – liekeissä tai livenä.
