Suvi Hartlin rikkoo vaihdevuosien hiljaisuuden rohkealla kertomuksellaan
Jos tästä joskus tehdään elokuva, se ei ala punaisella matolla tai voittoisalla onnella. Se alkaa siitä, kun yöt muuttuvat unettomiksi, silmien alle piirtyvät varjot, ja kahvikuppi on ainoa todellinen ystävä aamuisin. Ei siksi, että elämä olisi muuttumassa jännittäväksi – vaan siksi, että se mullistuu tavalla, josta harva meistä puhuu ääneen.
Suvi Hartlin, 43-vuotias radiojuontaja ja kolmen lapsen äiti, navigoi tyynesti läpi arkensa, kunnes syksyisessä Helsingissä keho alkoi puhua uutta kieltä. Ei varoittaen, ei kohteliaasti – vaan niin kuin kehot usein tekevät. Aluksi se oli vain outo väsymys, ärtynyt olo, muistin hapuilua. Sitten tulivat yöhikoilut, kuin kesähelteen kostea verho keskellä helmikuuta. ”Ajattelin, että ehkä olen sairas. Tai stressaantunut. Tai vain vähän rikki,” Hartlin kertoo nyt.
Mutta keho, tuo jatkuvasti esityksiä harjoitteleva ohjaaja, oli päättänyt aloittaa ensi-illan. Ja näyttämön keskelle asteli vaihdevuodet.
Hiljaisuus vai rehellisyys?
Biologinen virstanpylväs, jonka olemassaoloa kulttuuri mieluiten piilottaa kauneusvoidehyllyn taakse. Usein julkisessa keskustelussa ne mainitaan sivulauseessa, jos silloinkaan – useammin vitsailun kohteena kuin myötäelämisen. Mutta Suvi? Hän päätti puhua. Ja tehdä siitä omanlaisensa kulttuuriteon.
”En minä tiennyt, että se tulee näin. Että hormonit vievät mukanaan ja koko keho tuntuu oudolta,” hän kuvailee. Mitään varsinaista diagnoosia ei tarvinnut odottaa kuukausia. Mutta silti, kun se tuli ja sanat ”vaihdevuodet” lausuttiin ääneen – Hartlin itki. ”En syystä, että pelkäsin. Vaan siksi, etten tajunnut kuinka yksin olin ollut tämän uuden tuntemattoman kanssa.”
Uusi kieli, uusi keho
Vaihtoehto olisi ollut hiljaisuus. Sopia kaavaan: nainen, joka heimoutuu salaa kohtalotovereidensa kanssa ja jatkaa hymyilevää näyttelyä. Mutta Suvi päätti toisin.
Hän puhuu nyt siitä, miten hormoneiden heilahtelut vaikuttavat aivan kaikkeen:
- Uneen
- Mielialaan
- Seksuaalisuuteen
Siihen haluun, joka ei katoa, vaikka keho saattaa vaatia aivan uutta karttaa. ”Toimintakyky ei ole sama asia kuin halu”, hän huomauttaa. Ja niin yksinkertaiselta kuin se saattaa kuulostaa, tuon lauseen takana on kokonainen elämä – ja yhteiskunta, jota ei ole rakennettu tämänlaisille totuuksille.
Näkymättömyyden rajamailla
Muistatko, kun Carrie Bradshaw pysähtyi peilinsä eteen ja tajusi, ettei ole enää 30-vuotias? Tai Meryl Streep ‘Madisonin sillat’ -elokuvassa, kun hän sanoi: ”This kind of certainty comes but once in a lifetime”? Seksikäs, älykäs nainen, jonka haluttavuus on suoraan yhteydessä siihen, mitä keho vielä “jaksaa”.
Mutta mitä jos haluttavuus ei katoa, vaikka estrogeeni sanoo hyvästit? Mitä jos nainen on enemmän kuin hormoninsa? Suvi osoittaa, että näin todella on.
Täysi elämä uudessa rytmissä
Hänen tarinansa ei ole tragedia – se on muodonmuutos.
- Uusi alku, vaikka se tulee itkettävien päivien kautta
- Vahvistumista, vaikka identiteetti tuntuu luisuvan otteesta
- Puhetta tunteista, joita ei ole opetettu ilmaisemaan
”Jos minä puhun, ehkä joku toinenkin uskaltaa,” Suvi sanoo hiljaa, mutta vakaasti.
Hän ei ole vain radioääni studiossa. Hän on nyt ääni hiljaisuuden keskellä, joka rikkoo vanhoja odotuksia. Ei siksi, että haluaisi näyttää esimerkkiä. Vaan siksi, ettei pysty olemaan enää hiljaa.
Rooli, jota ei kirjoitettu valmiiksi
”Missä vaiheessa meille opetettiin, että seksikkään naisen pitää olla 25-vuotias ja estrogeenipäissään?” hän kysyy. Kukaan ei vastaa. Mutta hetken ajan maailma hiljenee — ja ehkä kuuntelee.
Jos Hollywood joskus tekee tämän elokuvan, toivon, ettei se pääty mieheen eikä kuolemaan. Eikä sen tarvitse alkaa suurilla sanoilla. Riittää, että se alkaa naisesta, joka herää yöllä, kietoutuu hikiseen yöpaitaan ja tajuaa: ”Tämäkin minä olen.”
Sellaista pääroolia Suvi Hartlin jo elää – ilman filttereitä.
Koska elämä ei lopu, kun hormonit päättävät vaihtaa suuntaa. Se vain siirtyy uuteen rytmiin. Ja Suvi? Hän tanssii sen tahtiin – ja kutsuu meitä muitakin mukaan.
