Tapani Kansa on poissa – iskelmälegendan ääni elää ikuisesti
Suomi on menettänyt yhden rakastetuimmista äänenkantajistaan. Tapani Kansa, iskelmämusiikin legenda, on menehtynyt 76-vuotiaana. Suru-uutisen vahvisti hänen puolisonsa, Nina af Enehjelm, joka kertoi Kansan menehtyneen sappirakon leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin Kotkassa.
Jos joku todella eli ja hengitti musiikkia, se oli Tapani Kansa. Hänen uransa ei ollut pelkkää iskelmää – se oli matka eri musiikin tyylien halki, rockista ja diskosta aina suurten suomalaisten runoilijoiden säkeisiin ja operettiin. Hänen ensipuraisunsa tähteyteen tuli vuonna 1968, kun ikoninen Delilah soi ympäri maata. Mutta todellisen iskelmäkuninkaan aseman sinetöivät vuoden 1976 hitit R-A-K-A-S ja Melina. Eikä unohdeta Hopeista kuuta – kappaletta, joka herätti tunteita jokaisessa, iästä riippumatta.
Mutta Kansa ei ollut vain ääni. Hän oli persoona, tarinankertoja, joka tiesi, miten musiikilla vangitaan hetken tunnelma. Hänen karismassaan oli jotakin vanhan ajan charmia – sellaista, jota harvoin enää tapaa.
Elämää suuremmalla intohimolla
Vilkas, dramaattinen, rakastava – noilla sanoilla moni kuvasi Tapani Kansaa. Hän suhtautui kaikkeen intohimoisesti, mutta yksityiselämänsä hän piti tarkasti omanaan. 90-luvun lopulla hän kertoi julkisesti sairastuneensa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, mutta teki selväksi, ettei halunnut sen määrittävän häntä. ”Ihmisiä saattaa kiinnostaa, mutta minä olen yksityisihminen,” hän totesi haastattelussa.
Viimeiset vuodet Kansa vietti kotikaupungissaan Kotkassa, kaukana musiikkimaailman parrasvaloista. Vuonna 2019 hän teki lopullisen päätöksen jättää esiintymislavat taakseen ja keskittyä rauhallisempaan elämään.
Perintö, joka elää ikuisesti
Tapani Kansa ei ole enää täällä, mutta hänen ääntään ei unohdeta. Hänen kappaleensa soivat yhä, herättäen mielikuvia, muistoja ja tunnekuohuja. Musiikki oli hänen elämänsä ydin, ja se jää elämään – jokaisessa laulussa, jokaisessa sävelmässä, joissa hän osasi välittää draaman, kaipauksen ja rakkauden.
Iskelmän legenda on poissa, mutta hänen perintönsä ei katoa. Se kaikuu edelleen, jokaisessa radiossa, jokaisessa muistossa, jokaisessa ihmisessä, joka joskus on hiljentynyt kuuntelemaan hänen ääntään.
