Ylen leikkaukset vievät rakastetut ohjelmat pois ruudusta – suomalainen tv-kulttuuri murroksessa

Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että Puoli seiskan perjantailähetys katoaa ruudusta ja Strömsön satumainen maailma sulkee ovensa kevään jälkeen – moni olisi pitänyt sitä aprillipilana. Mutta nyt ei vitsailla. Nyt leikataan – ja kunnolla.

Yle julkaisi keskiviikkoaamuna uutisen, joka tuntui enemmän kylmältä suihkulta kuin viralliselta tiedotteelta. Edessä ovat suuret leikkaukset, ja ne koskettavat juuri niitä ohjelmia, joihin olemme kasvaneet kiinni kuin mummolassa leipäjuustoon ja lakkahilloon.

Tuttu ruutu, tutut kasvot, se hetki, kun perjantai-ilta alkaa ja Anniina Valtonen hymyilee television ruudusta — se on osa kansallista rytmiämme. Ja nyt tuo rytmi on menossa rikki.

Puoli seiskasta puolet pois

Puoli seiska oli koronavuosien lämmin viltti. Nyt se suunnitellaan uudelleen – eikä parempaan suuntaan. Suora perjantailähetys katoaa keväällä 2025 ja tilalle tulee kooste aiemmista jaksoista. Greatest hits -tyyppinen paketti. Kuulostaa vähän siltä kuin livenä soittavan bändin sijalle tulisi Spotify-lista.

Ja se kesäversio, Puoli seiskan kesäilta? Sitä ei ole enää lainkaan. Ei hellepäivän kepeitä kohtaamisia, ei juhannussalkoa eikä rannalla nauravaa tv-juontajaa. Vain hiljaisuus.

Viisukuplan poksahdus ja viikon naurut lyhennetty

Euroviisufaneille Viisukupla oli pieni kultakimpale – ironinen ja iloisen överi katsaus kisojen ihmeelliseen maailmaan. Nyt sekin pyyhitään pois aikatauluista.

Jukka Lindströmin Kovan viikon ilta, suomalaisten oma satiirikynttilä, saa sekin tuta – ensi vuonna tulee neljä jaksoa vähemmän. Tilalle luvataan podcast-studio ja liveyleisö, mutta tuntuu vähän siltä kuin meille tarjottaisiin jälkiruoaksi pelkkä resepti.

Strömsö sulkee porttinsa

Strömsö ei ollut vain ohjelma – se oli paikka, jossa kaikki oli kohdallaan. Missä vadelmapensaat kasvoivat niin siisteissä riveissä, että jopa kimalaiset tiesivät lentosuunnan. Nyt tämä suomalais-ruotsalainen keidas katoaa ruudusta. Tahtomattakin tulee olo, että jotain tärkeää – jotain leppoisaa ja kaunista – ollaan veitsellä leikkaamassa pois.

Kun kulttuuri vaihtuu PowerPointiin

Klassinen musiikki ei säästy. Ei enää konserttitallenteita, ei kadunvarsia täyttävää Puistokonserttia. Musiikkia kuvina -sarja? Loppu. Ja Kulttuurigaala, tuo kerran vuodessa säihkyvä hetki suomalaista kulttuuriloistoa – jää historiaan. Tilalle on luvassa “uusi tapahtumakokonaisuus”. Vielä ei tiedetä mitä se tarkoittaa, mutta epäilyttää, että se tuoksuu pikemminkin Exceliltä kuin eau de successilta.

Radiossakin sammutellaan valoja:

• Laiskanlinna
• Poppijorma
• Radio Sami Yaffa

Kaikki laitettu hiljaiselle. Resonanssi, intensiivinen musiikillinen sielunhoitaja, hiljenee sekin. Tämä ei ole enää hiljaisuutta, joka rauhoittaa – tämä on tyhjyyden kohinaa.

Podcastitkin hiljenevät

Ylen podcast-lista kokee saman kohtalon. Leikattujen joukossa ovat:

• Pörssipäivä
• Melkein kaikki perheestä
• Räjäytyskuva

Peltsin podcast? Seuraava pudotuksessa. “Keskitetty sisältöpanostus” ei kuulosta korvikerakkaudelta vaan säästöraportilta.

Kysymys kuuluu: mitä meiltä oikeasti viedään?

Tämä ei ole pelkästään mediapolitiikkaa. Tämä on henkilökohtaista. Jokainen ohjelma, joka katoaa, on myös pieni hetki vähemmän yhdessä. Puoli seiska perjantaina ei ollut vain ohjelma – se oli nyökkäys, että “hei, taas selvittiin viikosta.” Strömsö ei ollut vain puuhamaa – se oli unelma siitä, että elämä voisi olla ihan vain kauniisti tehtyä.

Ja nyt? Nyt ruutu pimenee vähän kerrallaan. Kuin joku sammuttaisi lamppuja yhdestä suomalaisen kulttuurin huoneesta kerrallaan.

Jäljelle jäävät muistot:

• Se, kun Viisukupla sai meidät nauramaan.
• Kun Kovan viikon ilta osui hermoon paremmin kuin mikään poliittinen analyysi.
• Kun radiossa soi musiikkia, johon kotimatka sai uudenlaisen sävyn.

Me emme kaipaa pelkästään ohjelmia – me kaipaamme tunnetta. Että joku ymmärtää meitä. Että Suomi näkyy ja kuuluu meille, meidän tavallisissa illoissamme.

Yle, jos kuuntelet: älä tee televisiosta museon vitriiniä. Tee siitä taas peili.
Peili, josta katsomme, miltä suomalainen elämä juuri nyt näyttää – monipuolisesti, lämpimästi ja rohkeasti.

Sillä emme me kaipaa vain ruutuun valoa. Me kaipaamme tarinoita. Yhteistä rytmiä.
Ja sitä, että joku sanoo perjantai-iltana: “Tervetuloa mukaan.”