Mikael Gabriel loistaa elokuvassa Pahan kukat – karismaa betonin keskellä
Jos Helsinki olisi elokuva, Itä-Helsinki olisi sen synkkä, suttuisen kaunis noir-kohtaus. Tähän kuvastoon sijoittuu Antti J. Jokisen vuoden 2016 elokuva Pahan kukat, jossa poptähti Mikael Gabriel tekee elokuvadebyyttinsä. Elokuvan maailma on kovaa betonia ja lohdutonta arkea, mutta Gabrielin roolityössä pilkahtaa odottamaton valokeila – vaikka koko tarina horjuukin paikoin heti ovella.
Mikael Gabrielin läsnäolo: Hiljaista voimaa
Vaikka Mikael Gabrielin rooli elokuvassa on pieni, se on syvästi mieleenpainuva. Hän esittää Mazia, väsynyttä mutta karismaattista huumediileriä, joka tasapainoilee rikosten ja perhe-elämän välimaastossa. Gabrielin luonnollinen ja maneeriton esiintyminen tekee vaikutuksen.
- Ei suuria eleitä, ei ylinäyttelyä
- Mazin ristiriidat tuntuvat aidosti ihon alta kumpuavilta
- Hetket pikkusiskon kanssa huokuvat tunnetta ja aitoutta
Gabrielin suoritus hiljaa taustalla rakentaa elokuvaan pohjavireen, joka kantaa silloinkin kun muu tarina horjuu. Hän jättää pysyvän jäljen katsojan mieleen juuri siksi, että ei yritä liikaa.
Itä-Helsinki, symboliikka ja Shakespearea Kontulassa
Jokisen ohjauksessa Itä-Helsinki saa suurten merkitysten viitan. Elokuvassa on kaikkea:
- Tunteiden ja toivon taistelua
- Yhteiskunnallista sanomaa
- Ylitsevuotavia vertauskuvia
Päähenkilö Juno (Joni Korhonen) haaveilee jostain paremmasta, vaikkei tiedä, mitä se edes tarkoittaa. Hänen perhetaustansa – uskonnollinen äiti, väkivaltaherkkä isä ja kunnollinen pikkuveli – tuo mieleen klassiset tragediat. Ikään kuin Shakespeare vietäisiin betonilähiöön, missä noidat ovatkin postinjakajia.
Elokuva horjuu, mutta yrittää
Pahan kukat ei ole moitteeton. Elokuva kompuroi oman painolastinsa alla – liian suuri halu sanoa jysäyttää sanomansa voi kääntyä itseään vastaan. Metaforat läikkyvät, dialogi on välillä kömpelöä ja tyyli horjuu. Siitä huolimatta teos ei ole epäonnistunut. Se yrittää – ja joskus se riittää.
- Teema on totta ja kipeää
- Elokuva haluaa herättää ajatuksia
- Sen ei tarvitse olla täydellinen ollakseen tärkeä
Aikakapseli ja kuiskaus
Lähes kymmenen vuotta myöhemmin katsottuna Mikael Gabrielin rooli toimii kuin aikakapseli. Hänellä oli jo silloin tähteyden voimaa – puhdasta karismaa, jota ei voi opetella. Hänen roolinsa todistaa, että joskus hiljainen kuiskaus voi olla vaikuttavampi kuin huuto.
Vaikka Pahan kukat ei yllä elokuvataiteen korkeuksiin, Mikael Gabrielin suoritus tuo valoa ja syvyyttä. Lopulta hän lunastaa elokuvan vaikeimmat hetket olemalla yksinkertaisesti aito.
Arvosana: ★★½
- Mikael Gabriel: ★★★★ – kirkasta karismaa ja uskottavuutta
- Itse elokuva: ★★★ – epätasainen mutta vilpitön yritys sanoa jotain tärkeää
