Mikko Silvennoinen selostaa Euroviisut poikkeuksellisesti Pasilasta käsin – mitä tämä kertoo kulttuurin säästöpaineista?

Kuvittele tämä: Sveitsin Basel kylpee värivaloissa, stadionin kaiuttimista jylisee Erika Vikmanin ”Ich komme!” ja vuoretkin tuntuvat värisevän. Yleisö tanssii, glitterisateessa hulmuavat liput – Euroviisut ovat täällä. Mutta kun kamera kääntyy kohti Suomen selostajaa, tuttu kasvo puuttuu kuvasta.

Missä on Mikko Silvennoinen?

Yllättävä vastaus: Pasilassa – ei Baselin backstagella, ei yleisön kupeessa, vaan studiossa koto-Suomessa.

Kun MTV:n Huomenta Suomi -aamuohjelmassa Mikko paljasti tämän, moni viisufani kahmaisi kahvikuppiaan kuin hidastetussa kohtauksessa. Kyllä, se on totta: tänä vuonna Mikko ei selosta viisuja paikan päällä. Yleisradio on laittanut kulukurin päälle, eikä Euroviisutkaan ole säästyneet säästölistalta.

Ja se särähtää.

Silvennoinen kuulosti ehkä leppoisalta, nauroi jopa, kun kertoi tarvitsevansa “vakoilijoita” Baselin areenalle kertomaan, jos yleisö alkaa esimerkiksi huutaa jotain likaista – viitaten kiistanalaiseen Maltan kappaleeseen, joka jo nyt kuohuttaa ennakkoon. Mutta hymyn takana kuulsi myös jotain muuta: pettymys.

Mikko ei ole pelkkä juontaja – hän on ollut:

• suomalaisten viisukorva
• viisuviisastelija
• viisufani itsekin

Hän on vuosien varrella nähnyt ja kuullut kaiken paikan päältä: kimaltelevan tuskan, backstage-karkelot, ne vilpittömät hetket, jotka kameratkaan eivät aina nappaa.

Lava vaihtuu studioon

Ei ihme, että tämä uudistus tuntuu vähän kuin joku olisi kääntänyt spottivalon pois juuri, kun esitys alkaa.

“Onhan tämä erilaista,” Mikko myönsi. Hän aikoo piipahtaa Baselissa avajaisviikonloppuna – ottaa pienen siivun siitä maagisesta viisufiiliksestä. Mutta selostus Suomessa on aivan eri kokemus. Yhteys artistien ja yleisön sykähdyttävään live-energiaan jää puuttumaan.

Säästöjä ja seurauksia

Kyse ei ole vain Mikosta, eikä edes Euroviisuista. Tämä on suuremman kuvan heijastus. Ylen säästötoimet merkitsevät käytännössä sitä, että kulttuuri – usein säästölistojen kärjessä – menettää tunnistettavaa pintaa.

Maailmassa, jossa tapahtumat striimataan yhä enemmän studion hämärästä käsin:

• glamour muuttuu bittivirraksi
• kokemus etäännyttää katsojan
• elämyksestä tulee tekninen suoritus

Voiko ruudun takaa välittyä se tunne, kun Portugalin balladisti päästää ilmoille sielua repivän sävelen ja viereinen espanjalainen toimittaja purskahtaa itkuun?

Läsnäolon merkitys

Mikko on vuosien varrella poiminut pieniä yksityiskohtia, reaktioita ja hetkiä, jotka tekevät show’sta elämyksen. Nyt hän joutuu rakentamaan tuon tunnelman ilman kaikkein tärkeintä rakennusainetta: läsnäoloa.

Toivo ei ole sammunut

Silti, toivon kipinä elää. Mikko suunnittelee pienimuotoista studiobilettä, ehkä vastalauseena etäisyyden tunteelle. Hetki, jossa muistetaan, ettei viisut ole pelkkä ohjelma – ne ovat ilmiö.

Erika Vikmanin show lupaa olla kaikkea muuta kuin hillitty: pastissia, provokaatiota ja ehkä hiukan sensuurin rajoja tavoittelevia hetkiä. Mikon tehtäväksi jää selittää ja tulkita – rakentaa silta yleisön ja ruudun väliin.

Lopulta – olemme yhä yhdessä

Vaikka Baselin tunnelma ei enää virallisesti tartu hänen hiuksiinsa, me uskomme, että Mikko onnistuu. Sillä hän ei ole vain selostaja – hän on tarinankertoja. Mies, joka välittää tunteen, miksi Euroviisut tuntuvat hetken ajan elämää suuremmilta.

Kun lauantaina 17. toukokuuta valot syttyvät, Baselin areena räjähtää konfetteihin. Ja jossain Helsingissä, sulkeutuu äänieristetyn kopin ovi. Mikko vetää mikin lähemmäs ja aloittaa.

Emme ehkä ole samassa huoneessa – mutta olemme silti yhdessä.

Ehkä juuri siitä Euroviisuissa on kysymys.