Anna-Liisa Tilus ja Ylen viimeinen kuulutus – Televisioaikakauden loppu
Sunnuntai-iltana suomalaisessa televisiossa tapahtui jotain, joka ei ehkä ensi silmäyksellä näyttänyt suurelta – mutta se merkitsi lopun yhdelle aikakaudelle. Anna-Liisa Tilus, se tuttu ja luotettava ääni, joka on vuosikymmenten ajan johdattanut katsojia Ylen ohjelmien pariin, lausui viimeiset sanansa juontajana. Se oli Ylen historian viimeinen tv-kuulutus. Hetki oli symbolinen, ei vain kuuluttajatradition päättymisen vaan koko television murroksen kannalta.
Ja miten tämä luku päättyi? Tiluksen viimeinen kuulutus johdatti katsojat katsomaan Vaihtuneet elämät -ohjelmaa, jonka jakson nimi osui lähes profeetallisesti kohdilleen: Matto alta. Voi melkein kuulla piilevän ironian, kun vankkumattoman tv-kuuluttajan työ oikeasti vedettiin pois jalkojen alta. Mutta toisaalta, tyylillä hän sen teki – viimeinen lause ei ollut pelkästään ilmoitus vaan myös latautunut jäähyväinen.
Television portinvartijat astuvat syrjään
Television kuuluttajat olivat joskus kuin portinvartijoita, jotka pitivät katsojan kädestä kiinni ja ohjasivat läpi illan ohjelmiston. He eivät olleet vain informaation välittäjiä – heistä tuli tuttuja kasvoja ja ääniä, sellaisia, joihin televisiota seuraava Suomen kansa oppi luottamaan. Kuuluttajat lisäsivät persoonallista, inhimillistä kosketusta ruudulle – kuin televisio olisi ollut enemmän yhteisö kuin pelkkä kylmä ruutu seinällä.
Tiluksen viimeinen kuulutus toi mieleen vanhan Hollywoodin elokuvat, ne kohtaukset, joissa teatterin valot sammuvat viimeisen kerran. Mutta siinä missä filmitähdet saattoivat siirtyä mykkäelokuvista äänielokuviin ja löytää uusia rooleja, televisiokuuluttajille ei enää ole paikkaa parrasvaloissa.
Säästöpäätös vai menetetty identiteetti?
Yleisradio perusteli päätöstä ennen kaikkea säästösyillä, mutta kyllähän tässä on kyse muustakin kuin budjetista. Kyse on televisiokanavien identiteetin muuttumisesta. Kun kaikki automatisoidaan, eikä kukaan enää astu ruutuun kertomaan, mitä seuraavaksi on luvassa, jää moni pohtimaan: mitä tapahtuu sille lämpimälle, inhimilliselle kosketukselle, jonka kuuluttajat välittivät?
Totuus taitaa olla se, että nykypäivän katsoja ei enää odota jonkun kertovan, mitä ohjelmaa pitäisi katsoa seuraavaksi. Siihen riittävät:
- suoratoistopalvelut
- ohjelmaoppaat
- algoritmit, jotka osaavat suositella katsottavaa paremmin kuin kukaan ihminen
Mutta samalla, kun teknologia ottaa vallan, televisiosta häviää jotain persoonallista. Se ei ole enää samanlainen olohuoneen tuttu, vaan kylmempi, etäisempi viihdekoneisto.
Tilus saa yhä kuulua Ylen kanavaäänissä, mutta hänen jäähyväisensä – ”nyt kaikkea hyvää, on aika sammuttaa studion valot” – kertoo isommasta muutoksesta kuin vain yhden työnkuvan loppumisesta. Se on jäähyväiset vanhalle televisiolle, niille ajoille, jolloin lähetyksillä oli kasvot ja ääni.
Mutta jääkö katsoja sitä kaipaamaan? Tämä, jos mikä, on television tulevaisuuden suuri kysymys.
