Au pairit tosiTVn varjopuolella kun viihde muuttuu vaaralliseksi
Au pairit -sarjan uusin tuotantokausi on saanut monen katsojan haukkomaan henkeään – eikä syyttä. Kun ohjelma siirtyi Thaimaan maisemiin, odotukset kepeästä kulttuurimatkasta vaihtuivat nopeasti hätkähdyttäviin tilanteisiin, joissa nuoret suomalaiset joutuivat kasvokkain vakavien ongelmien kanssa.
Kaukana kulttuurikokemuksesta
Ohjelman alkuasetelma oli tuttu: nuoret au pairit lähtevät maailmalle kokemaan uutta, oppimaan kieltä ja elämään arkea uusien perheiden kanssa. Normaalisti draama syntyy kielimokista ja kulttuurieroista. Tällä kertaa katse kääntyi kuitenkin akuuteimpiin ongelmiin: raportteihin väkivallasta, pelosta ja henkisestä kuormituksesta.
Tuoreimpana esimerkkinä toimii au pair Aino, joka kertoi nähneensä perheessään hyväksikäyttöä, kuritusta ja jopa eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tilanteet eivät ole yksittäisiä poikkeuksia – aiemmilla kausilla on raportoitu vastaavista kokemuksista eri puolilla maailmaa.
Tuotannon vastuu ja valvonta
Tuottaja Meeri Hankala Mediawan Finlandilta myöntää, että perheiden seulonta ei aina paljasta kaikkea:
- Perheet valitaan haastattelujen ja kotikäyntien kautta
- Ongelmat tulevat ilmi vasta tuotannon edetessä
- Turvaverkko ei aina estä kriisien syntymistä
Katsojan mieleen hiipii väistämättä kysymys: voiko tällaisia tilanteita enää perustella “viihteellä”?
Tosi-tv:n vastuullisuus vaakalaudalla
Moni ohjelman seuraaja pohtii, milloin reality alkaa muistuttaa enemmän reportaasia kuin viihdettä. Esimerkiksi:
- Miami-kaudella au pair pelkäsi ulkona liikkumista
- Havaijilla lasten kuritus esitettiin normaalina osana arkea
- Thaimaan uusimmalla kaudella hälytysmerkit soivat heti ensimmäisistä jaksoista
Kun fyysinen kuritus ja henkinen kärsimys päätyvät televisioruutuun, muuttuu viihteen ja todellisuuden raja yhä vaikeammin määriteltäväksi.
Ylen erityisvastuu
Yle ei ole kaupallinen kanava – se on julkinen palvelija. Siksi sen ohjelmien suhteen odotetaan erityistä tarkkuutta, sisältöjen vastuullisuutta ja eettistä harkintaa. Kun negatiiviset tapahtumat toistuvat kaudesta toiseen, kysymys on yhä polttavampi: kuka valvoo valvovia?
On täysin mahdollista, että “todellisuutta tallentava kamera” ei enää riitä selitykseksi. Jos ohjelma näyttää enemmän dokumentilta nuorten kokemasta kaltoinkohtelusta kuin viihteelliseltä seikkailulta, on tarve uudelle pohdinnalle ilmeinen.
Kun kamera ei enää riitä
Verkossa leviää klippejä, joissa näkyy itkua, epätoivoa ja lasten pahoinpitelyä. Vaikka sisältö herättää tunteita – ja tosi-tv:n ytimessä on juuri tunteiden herättäminen – tällainen materiaali pakottaa meidät kysymään: onko tämä vielä viihdettä vai traumojen näyttämöä?
Yksi asia on varma: kamerat käyvät. Mutta joskus olisi syytä huutaa “cut!”, ennen kuin mikään raja ehtii ylittyä. Katsojana meillä on oikeus odottaa, että ohjelman tekijät kysyvät itseltään: millaista todellisuutta me tuotamme – ja kenelle se on lopulta hyväksi?
Seuraavan kerran, kun avaat uuden jakson Au paireista, saatat huomata: draamaa todella riittää – mutta ehkä se ei ole enää sitä, mitä alun perin lähdet katsomaan.
