Sanna Stellanin rehellinen tarina elämästä ADHD:n kanssa puhuttelee ja avaa silmiä
Kuvittele aamu, jolloin heräät täynnä energiaa ja otat ensimmäisen kerran ADHD-lääkkeesi. Päivän aikana viikkaat liinavaatteita tauotta kahdeksan tuntia – ja lopputuloksena on täydellisen järjestetty kaappi sekä kolmen päivän päänsärky.
Tämä ei ole keksitty tilanne, vaan Sanna Stellanin tarinan alku. Näyttelijä, juontaja ja neljän lapsen äiti Sanna tunnetaan älykkäästä huumoristaan ja karismastaan, mutta tällä kertaa hän valottaa elämäänsä toisesta näkökulmasta. Tammikuussa 2024 Stellanin elämään astui virallinen ADHD-diagnoosi – asia, joka oli kytenyt taustalla vuosien ajan.
Uusi diagnoosi ja sen mukanaan tuoma ymmärrys
Sannan omien sanojen mukaan elämä ennen diagnoosia oli kuin yrittäisi pyörittää sirkusta ilman käsikirjoitusta. Diagnoosi toi helpotusta, mutta myös ristiriitaisia tunteita:
- Lääkitys sai aikaan yllättäviä vaikutuksia
- Pyykkihuoneesta tuli keskipiste
- Päänsärky ja ylivirittynyt järjestyksen tunne kulkivat käsi kädessä
Vaikka tilanne oli absurdi, Sannan tapa kertoa siitä on lämmin ja inhimillinen. Hän ei dramatisoi, vaan paljastaa kokemuksensa sellaisina kuin ne ovat.
Elämä ADHD-diagnoosin kanssa
Sanna ei näe diagnoosia tekosyynä, vaan välineenä ymmärtää itseään. Kyse ei ole pelkästä nimilapusta, vaan siitä, että elämän eri palaset alkavat viimein saada selityksiä – ja paikkansa.
- Diagnoosi toi vapautta jatkuvasta suorittamisesta
- ”Supernaisen” rooli alkoi murtua
- Sanna alkoi tarkastella omia rajojaan uudenlaisella lempeydellä
Taustalla on kuitenkin paljon enemmän: kaksi avioeroa, neljä lasta, suuri vanha koti, terapian vuodet ja hetket, joina arki ei ollut hallittavaa vaan tukahtunutta. Silti Sanna ei osoittele, vaan etsii merkityksiä. Hänen tarinansa on todiste siitä, että ADHD voi näyttäytyä hyvin erilaisena naisilla – ja että se voi piiloutua myös charmikkaan pärjäämisen alle.
Rehellisyys tuo esiin todellisuuden
Stellan on puhunut julkisesti myös epäonnistumisistaan: itkeneensä autossa eron jälkeen, huutaneensa tyhjään tilaan. Se on osa hänen avoimuuttaan – kykyä sanoa ääneen asioita, jotka monelle ovat vieläkin tabuja.
Hän ei enää miellä itseään kaoottiseksi ihmiseksi. Sen sijaan hän puhuu ”harmaista alueistaan”, paikoista itsessään, joissa voi eksyä. Hän ei syytä menneisyyttään, lääkitystä tai ihmissuhteitaan. Hän etsii ymmärrystä – itseltään ja muilta.
Muuttuva tapa puhua ADHD:sta
Sannan tarina on osa laajempaa ilmiötä, jossa yhä useampi nainen uskaltaa puhua omista neuroepätyypillisistä kokemuksistaan. Erityisesti naisten ADHD on ollut pitkään piilossa, naamioituna tehokkuuden, kiltteyden ja uupumukseen asti yltävän suorittamisen taakse.
Sannan kaltaiset tarinankertojat auttavat murentamaan tätä hiljaisuutta. He tekevät näkyväksi sen, mikä on aiemmin jäänyt huomioimatta: että kyse ei ole henkilökohtaisesta epäonnistumisesta, vaan toisenlaisesta tavasta kokea ja ajatella maailmaa.
Liinavaatekaappi ja löydetty rauha
Tarina, joka aluksi vei meidät liinavaatekaappiin, päättyykin ehkä uuteen alkuun. Rauha ei aina löydy suurista ratkaisuista, vaan pienistä hetkistä, jolloin ymmärrämme itseämme paremmin.
Sannan kohdalla se hetki löytyi pyykkien keskeltä – jokseenkin yllättävästä paikasta, mutta ehkä juuri siksi niin merkityksellisestä.
—
Elina Lähteenmäki
Kirjoittaja on viihdetoimittaja, joka etsii tarinoita sieltä, missä elämä vähän särisee – koska juuri siellä ihmiset todella näkyvät.
